Kiinnostuin Saara Jantusen Infosota-kirjasta jo lokakuussa, kun kävin kuuntelemassa hänen puheenvuorojaan Kirjamessuilla. Muutama muukin oli siitä kiinnostunut, ja varausjono e-kirjaan oli pitkä. Vuodenvaihteessa pääsin lopulta kirjan kimppuun ja luin sitä vauhdikkaasti. Tein kirjatiedostoon nelisenkymmentä muistiinpanoa ja intoilin jo valmiiksi, kuinka hienon bloggauksen saan siitä niiden avulla aikaiseksi.
Laina-aika umpeutui, mutta en hötköillyt. Ehdin hyvin lukea kirjan loppuun ja jäin odottelemaan sopivaa kirjoitusajankohtaa. Kun sellainen viime viikonloppuna tuli, vetreyttelin sormeni ja avasin uuden tekstipohjan blogiin. Kaivellesani Koboa esiin, jonkinlainen epäilys alkoi nakuttaa takaraivossa. Ihan kuin olisi jotain, mitä en ollut ottanut huomioon...
Niin, ne muistiinpanot. Tietenkään en päässyt niihin enää käsiksi, koska laina-ajan päättyessä e-kirjatiedosto ei enää toimi lukulaitteella. Poissa, gone.
Miksi tämä lörpottelevä alustus? Ehkä haluan jotenkin puolustella sitä, että kirjoitan näin vakuuttavasta ja kantaaottavasta kirjasta todella mutuilevan fiilistekstin, vaikka se kyllä ansaitsisi huolellisen ja hyvin argumentoidun arvion.
Tai ehkä yritän vain hämätä ja esittää jotain muuta kuin olen ja mihin pyrin?
Niin tehdään informaatiosodassakin. Jantunen kuvaa pysäyttävästi infosodan rihmastomaista rakennetta ja toimintamalleja, esittelee näkyväksi tehtyjä toimenpiteitä ja laajentaa kuvaa yksilötasolta valtiollisiin väleihin. Etenkin itäisen naapurimme toiminta: järjestäytynyt trollaus ja sen kautta vähittäinen ujuttautuminen erilaisiin keskusteluihin ja niihin vaikuttaminen on määrätietoista ja ilmeisen toimivaa, todellista modernia sodankäyntiä. Jantunen käy läpi Ukrainan sodan vaiheita nimenomaan informaatiosodan näkökulmasta, ja lukija ei voi kuin pyöritellä päätään.
Keskeiseen, ehkä keskeisimpään rooliin Infosodassa nousee kuitenkin kansalaiskeskustelu ja yksilöt sen eri laitamilla. Jantunen on tuonut kirjaansa esimerkkejä Twitter-keskusteluista, seminaareista ja mielipidekirjoituksista. Disinformaation lähettiläät, "vaihtoehtomediat", saavat oman paikkansa kirjan sivuilla. Sirpalemaisuudesta huolimatta suorat sitaatit kertovat karua kieltään keskustelun tasosta yleisesti ja paikoin absurdeille tasoille yltävistä väittelyistä.
Infosodan lukeminen pitää aistit herkkinä ja mielen virkeänä: kuten sanottua, alleviivattavaa ja muistiin merkittävää on paljon. Ei pelkästään siksi, että kaikkeen yhtyisi sellaisenaan, vaan pääasiassa siksi, että Jantusen argumentit herättävät paljon uusia ajatuksia ja pohdittavaa. Hän sanallistaa asioita, joita en juurikaan ole tullut ajatelleeksi pieniä laiskoja tuumailuja enempää, ja tekee sen kipakasti. Jantunen ei pelkää ottaa kantaa.
Infosota on hyvää ja tarpeellista luettavaa jokaiselle, jota nykyaika ja sen monet kasvot kiinnostavat. Vaikka se on sotatieteen tohtorin kirjoittama, se aukeaa keskimääräiselle siviilillekin, eikä akateemista jargonia ole mukana kuin satunnaisina hippusina. Napakkaa tavaraa, kerta kaikkiaan.
Saara Jantunen: Infosota
Ulkoasu: Piia Aho
Otava 2015
236 s. (e-kirja)
E-kirja kirjastosta.
______
Toisaalla: Amman lukuhetki, Koponen, Matti Pesu / The Ulkopolitist, Johanna Vuorelma / Politiikasta.fi
Helmet-lukuhaasteesta ruksaan kohdan 42. 2000-luvulla sotaa käyneestä maasta kertova kirja.