Inka Nousiainen: Kirkkaat päivä ja ilta
Kansi: Satu Ketola
Siltala 2013
125 s.
Divariostos.
Kesällä 1938 Iida on jännittävän elämänvaiheen edessä. Hän on juuri valmistunut kansakoulunopettajaksi ja saanut työpaikan riittävän kaukaa lapsuudenkodista. Eräänä päivänä häntä puree kyy, ja matkalla apteekkiin hän törmää kauniskasvoiseen mieheen, Eliakseen, joka on jotain aivan muuta kuin kotipuolen rasittava Oskari.
Niin alkaa Iidan ensimmäinen vuosi opettajana, oman elämänsä herrana. Vaikka tunteet eivät hänen omiaan tunnu aina olevankaan.
Kymmeniä vuosia myöhemmin Iidan sisko Edla on jo vanha nainen ja odottaa kuolemaa. Edlalla on salaisuus, jota ei ole koskaan kertonut kellekään. Kun hänen elämäänsä osuu vahingossa nuori Viljami, suun lukot aukeavat, eikä tarinaa voi enää pysäyttää.
Kirkkaat päivä ja ilta on surumielinen ja haikea pienoisromaani. Se kertoo sisarus- ja perhesuhteista, nuoren aikuisen valinnoista, itsenäistymisen ja oman elämän alusta ja vähän tuhostakin. 1930-luvun lopun ajankuva on täyteläistä, ja etenkin sodan uhkan konkretisoituessa tunnelma on hyvin tiivis. Nykyhetken maailma on samaan tapaan eheä, kirkas ja hieman yksinäinen, kaikille.
Toisaalta kaiken, myös nykyajan, päällä on seepiansävyinen kalvo: kirjan sanoissa, kuvissa ja tunnelmissa on tietynlainen nostalgian ja jopa silottelun sävy. Ikään kuin filmi hieman hidastuisi, kuin säröt olisi leikattu pois ja jätetty se, mikä näyttää kaikkein kauneimmalta. Ja taustalla soi eteerisen kaunis akustinen singer-songwriter-kitarabiisi.
Kirjan tarina ei sinänsä ole kaunis, vaan siinä on surua ja pettymystä, niin menneessä kuin nykyhetkessäkin. Mutta nekin ovat omalla tavallaan sadunomaisia, sillä niin suuria sattumia ja suorastaan epäuskottavia käänteitä lukijalle tarjoillaan. Kyllähän minäkin haluan toisinaan uskoa itseäni suurempaan kohtaloon ja merkityksellisiin hetkiin, mutta realisti sisälläni ei anna lupaa heittäytyä. Ehkä siksi en päässyt tämän tarinan mukaan, vaan pyristelin vastaan.
Haluan kuitenkin kehua kokonaisuutta, sillä Kirkkaat päivä ja ilta on harkittu, hiottu ja taidolla koostettu teos. Siinä ei ole ylimääräisiä rönsyjä, vaan kerronta ja tarinankuljetus on tiivistä ja siksi hyvinkin nautittavaa. Jos antaa itsensä nauttia, eikä jää roikkumaan yksityiskohtiin tai pyristele kirjan tunnelmaa vastaan, kuten minä tein.
Tosin se on myönnettävä, että tarinan loppupuolella yksinäisen vanhuksen hiljaisten päivien kuvaus sai jotain märkää valumaan silmäkulmasta. Yksinäisyys ja monella tapaa erkanevat polut tekevät tästä kirjasta koskettavan ja ajatuksia herättävän.
____
Tätä kirjaa on luettu paljon. Tässä muutamia muiden ajatuksia: Kirjanurkkaus, Kirjan pauloissa, Luettua elämää, Ilselä, Amman lukuhetki, Kirjakaapin kummitus, Anna minun lukea enemmän, Luetut, lukemattomat, Morren maailma, Kirjainten virrassa, Hiirenkorvia ja muita merkintöjä.
Osallistun kirjalla Ihminen sodassa -lukuhaasteeseen (Sodan liepeillä).