Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras
Suomentaja: Antti Autio
Gummerus 2011
440 s.
The Quantum Thief (2010)
Kirjastosta.
"Peli ei ole vielä menetetty", Mieli huudahtaa Raymondelle. "Tehdään rynnäkkö ja jatketaan matkaa!" Hän työntää esiin kanuunansa kvanttipisteterän, henkäisee syvään ja säntää suoraan hiljaisjoukkoa päin. (s. 419)
Kujerruksia-blogin emäntä Linnea haastoi minut mainiossa Ota riski ja rakastu kirjaan -haasteessa lukemaan Hannu Rajaniemen Kvanttivarkaan. Huh, mietti tämä, yleensä Maapallon kamaralla visusti pysyttelevä lukija, mutta hieraisi hien otsaltaan ja nappasi kirjan mukaansa, kun se sattui kirjastossa tyrkyllä olemaan.
Eletään jossain kaukana tulevaisuudessa, universumissa, jota meidän on vaikea kuvitella olevankaan. Teknologia on huippuunsa hiottua, muistot ja tunteet voidaan jakaa valtavien, elollisia organismeja muistuttavien tietoverkkojen välityksellä, kuolema ei ole välttämättä lopullinen ja aika on todellakin rahaa, sillä kellon käytyä kierroksensa loppuun alkaa elämä hiljaisena, yhteiskuntaa hyödyttävänä työläisenä. Kierto palaa aika ajoin alkuunsa, ja ihminen pääsee tietyn uurastusajan jälkeen taas jalosyntyiseksi, nautiskelemaan hyvästä elämästä.
Tämän kaiken keskellä mestarivaras Jean le Flambeur on kaltereiden takana dilemmavankilassa, tuomittuna ratkomaan peliteoreettisia ongelmia omia kopioitaan vastaan. Vankila-arjen panee säpäleiksi yllätyshyökkäys, jossa salaperäinen Mieli-niminen nainen vapauttaa varkaan – sillä ehdolla, että tämä suostuu hoitamaan keikan Marsissa, Oublietten liikkuvassa kaupungissa. Alkaa seikkailu samaan aikaan tutussa ja vieraassa ympäristössä, jossa Jean le Flembaurin siinä missä Mielenkin on opeteltava tai palautettava mieleen marsilainen sosiaalinen koodisto ja selvitettävä kutkuttava arvoitus. Mukaan kuvioon saadaan Oubliettessa asuvaa väkeä, osa varkaan omasta menneisyydestä tuttua, osa uutta. Kaiken taustalla on jotain suurempaa, jota aika ajoin vilautetaan.
Nyt mentiin rytinällä uuteen aluevaltaukseen, kuten Linnean idea tämän kirjan suhteen taisi ollakin. Aloin lukea kirjaa jonkin hummailuyön jälkeisenä aamupäivänä, ja parikymmentä ensimmäistä sivua tuntui siltä, ettei meistä taida Kvanttivarkaan kanssa tulla oikein mitään. Ja päänsärky sen kun lisääntyi.
Mutta sitten jokin naksahti paikoilleen, ja annoin tekstin viedä. Seikkailuahan tässä kirjassa riittää, mutta suurin kysymysmerkki meikäläisen kohdalla olivat uudissanat ja se maailmanjärjestys, joka Kvanttivarkaan kuvaamassa maailmankaikkeudessa vallitsee. Kirjassa ei ole erillistä sanastoa, vaan lukijan on käytettävä omia harmaita aivosolujaan tajutakseen gevulotit, kvanttipisteaseet, kuptaukset, gogolpiraatit ja mitä näitä nyt kaikkia olikaan. Osan ymmärtää nopeasti, osa jää hämärän peittoon loppuun saakka. Tottumattomuuteni scifiin saattoi vaikuttaa siihen, että minun oli vain pakko luottaa kirjailijaan ja hänen logiikkaansa, sillä missään nimessä en olisi huomannut ontuvia kohtia järjestelmässä, vaikka sellaisia olisikin ollut.
Mielenkiintoisen ja mieltä kutkuttavan maailman Rajaniemi on joka tapauksessa luonut. Kyse ei ole pelkästään teräksenkovasta ultramodernista teknologiasta, vaan myös siitä, miten erilaisessa järjestelmässä eletään ja käyttäydytään. Ajatus siitä, että ihmisen muisti perustuu pohjimmiltaan koneen pyörittämään tietojärjestelmään ja on siten jatkuvasti muokattavissa, jaettavissa ja myös pois pyyhittävissä, on hieman pelottava. Aivan avointa kaikki ei Kvanttivarkaan maailmassakaan ole, sillä gevulotin avulla jokainen voi säädellä sitä, paljonko muille itsestään paljastaa, ja muistaako keskustelukumppani tapaamisesta jälkikäteen mitään vai ei.
Luin kirjaa siis osaksi erittäin innoissani, mutta paikoin oli vaikeaa pysyä kärryillä. Luulen, että suurempi kuvio, jota kirjassa selvästi rakennetaan, meni minulta ohi. Trilogian avausosastahan tässä on kyse, kakkososa Fraktaaliruhtinas ilmestyy tänä syksynä, joten siinä mielessä kaikkea ei tietenkään vielä Kvanttivarkaassa edes paljasteta. Voi kuitenkin olla, että jos jossain vaiheessa innostun lukemaan tarinalle jatkoa, joudun lukemaan tämän ensimmäisen osan uudestaan. Ehkä.
Otin siis riskin, mutten suoranaisesti rakastunut. Ilolla kuitenkin tervehdin itselleni uutta aluevaltausta, sujuvaa tarinankuljetusta ja kiehtovaa maailmaa. Kiitos Linnea haastekirjasta!
Kvanttivarkaasta muualla: Mikko/Kirjavinkit, Jori/Kaiken voi lukea, Merenhuiske/Kirjoista, Linnea/kujerruksia ja Raija/Taikakirjaimet.
Kuittaan täten Ota riski ja rakastu kirjaan -haasteen kolmannen suoritukseni (viimeinen vielä odottaa, kirja on sentään saatu jo kirjastosta kotiin, tämä tiedoksi Maukalle!). Lisäksi se on pirtsakka löytö Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahdissa (Scifi ja fantasia), ja sopiihan se ilman muuta omaan Kosmoksen lumoa ja tähtisumua -haasteeseenikin.