Stondiksia ja Väen voimaa – viime aikojen nuortenkirjoja

On varmaan käynyt jo selväksi, että viime kuukausina en ole lukenut saati blogannut enää vanhaan tuttuun tapaan. Yksinkertaisesti todeten aika-avaruus on rajoitteineen tullut vastaan, ja luku- ja kirjoitusaika vähentynyt selvästi. Tuntuu vähän kurjalta – kumpikin on kuitenkin ollut jo vuosia suosikkitouhujani. Mutta toisaalta ei kai pian 13-vuotias blogi pienistä taantumista ota liikaa osumaa, ei tästäkään. Niin olen päättänyt. Täytyyhän teini-ikää kolkuttelevan saada myös riittävästi horrosaikaa, että jaksaa kasvaa ja kehittyä ja joskus edes keskittyä johonkin.

Nuortenkirjoja en myöskään lue enää niin paljoa kuin edellisen kirjaston projektityöni aikana (mikä lienee ihan luonnollista), mutta jonkin verran toki niitäkin. Tänä syksynä on ilmestynyt sopivasti kaksi sellaista kotimaista nuortenkirjaa, jotka ovat osa sarjoja, joista olen pitänyt. Luettavaksi siis!

Elina Rouhiaisen Väki-sarja alkoi viime vuonna vahvasti Muistojenlukijalla ja jatkuu vastikään ilmestyneellä Aistienvartijalla.

Muiden ihmisten muistoja lukemaan ja muokkaamaan kykenevä helsinkiläistyttö Kiuru on pyyhkinyt ystäviensä muistot kuluneesta kesästä ja paennut Pohjois-Irlantiin. Sitä puolestaan Bollywood ei tiedä – tietenkään, muistottomana – luuhatessaan ympäri Riikaa ja sen nuhjuisia nurkkia. Hän sai tarpeekseen Westendin kotonaan vaietusta perheväkivallasta ja on karistanut Suomen pölyt jaloistaan. Kun Bollywood saa itseltään kirjeen, joka käskee lähtemään Pohjois-Irlantiin Kiurun luokse, ei auta kuin totella. Ennen pitkää myös Nelu ja Dai ilmestyvät takaisin kuvioihin ja jonkin aikaa tuntuu siltä, että kaikki on kuin edellisen kesän ihanina pitkinä päivinä.

Paitsi että he kaikki ovat hengenvaarassa, sillä Väki tietää taas ja edelleen heistä aivan liikaa ja himoaa heidän rinkinsä voimia. Yhdessä he myös huomaavat olevansa voimakkaampia kuin koskaan ennen – ja silti peloissaan kaiken sen edessä, jota eivät ymmärrä ja hallitse.

Rouhiaisen Väki-sarja on osunut ja uponnut, enkä voi olla ihastelematta sitä mielikuvituksen, ajankohtaisuuden ja samastuttavuuden kokonaisuutta, jonka tarina vähitellen ja arvaamatta muodostaa. Henkilöt ovat mahtavia: moniulotteisia, kompleksisia, ärsyttäviäkin. Ja juuri siksi niin aitoja, kuin oikeita ihmisiä, joiden ohi on joskus kulkenut.

Bollywood on ajatuksineen ja asenteineen juuri sellainen nuortenkirjan henkilö, jollaisista olisin halunnut nuorempana lukea. Hän on omaehtoinen, itsenäinen, ei kumartele ketään, mutta on silti herkkä ja haavoittuvainen kuorensa alla. Ja ennen kaikkea: Bollywood ei suostu sopimaan mihinkään valmiisiin muotteihin. Ei sukupuolensa, seksuaalisuutensa tai muunkaan identiteettinsä suhteen. Bollywood, you rock!

Nyt sitten pitäisi vielä malttaa odottaa päätösosaa. Odotuksesta ei tule kovin helppoa, sillä Aistienvartija loppuu todella mojovaan koukkuun.


Elina Rouhiainen: Aistienvartija (Väki 2)
Ulkoasu: Laura Lyytinen
Tammi 2018
411 s.

Kirjastosta.

Toisaalla: Kirjapöllön huhuiluja, Luetaanko tämä?, Mustetta paperilla, Kirsin kirjanurkka, Siniset helmet

Haasteet: Jatkumo

Kaj Korkea-ahon ja Ted Forsströmin hulvaton nuortenkirja Zoo! Viraalit nerot kolahti minuun viime syksynä hurtin huumorinsa ja kepeän koulumaailman kuvauksensa puolesta. Jatko-osan lukeminen oli siis selvää pässinlihaa.

Zoo! Sydänkohtauksia jatkaakin tarinaa suoraan siitä, mihin se ensimmäisessä osassa jää. Atlas on valittu koulun johtokunnan oppilasjäseneksi ja hän huomaa pian olevansa järjestämässä kouluruokalaan toiveiden teemaviikkoa, sotkeutuneensa monenlaisiin naisasioihin ja olevansa noin yleisesti jonkinlainen turhien toiveiden ja kaikenlaisten palautteiden kaikukammio.

Kaikesta arkisesta ja vähemmän arkisesta hän kirjoittaa parhaalle kaverilleen Elliottille, joka on perheineen siis muuttanut ulkomaille. Sähköpostit täyttyvät hupaisista reportaaseista, kuvista ja vitseistä. Atlakselta ei puutu itseironian tajua, joskin stondis juuri väärään aikaan, huonosti ajoitetut sanat ja aivotoiminnan nollaavat tytöt saavat jopa supliikkimiehen ajoittain nieleskelemään palaa kurkussaan. Atlaksen ja Sarah-Lin suhde alkaa yllättäen syventyä, mutta kun samalla koulun herkkupala Tessiekin osoittaa kiinnostusta, beigenvärisestä seiskaluokkalaisesta Feliciasta puhumattakaan, on Atlaksella monenlaista mietittävää – ja paras kaveri olisi läsnäolevana tarpeen.

Korkea-ahon ja Forsströmin koulu-universumi on oikeasti aika mainio. Mitään aivan ylettömän vakavaa siellä ei tapahdu, mikä tuntuukin aika virkistävältä. Fiktiossa on helppoa uskoa siihen, että jossain kouluelämä on vielä sangen viatonta ja niin sanotuilla pahiksillakin on lopulta sydän kultaa (tai vähintään empatiaa herättäviä salaisuuksia).

Kuvat rytmittävät kerrontaa ja lukeminen sujuu vauhdikkaasti. Jossain määrin Atlas on ehkä sen verran nokkela ja kikkaileva, että ihan heikoin lukija saattaa pudota kyydistä, mutta ilman muuta tätä sarjaa kannattaa kokeilla luettavaksi, jos tarpeena on löytää jotakin helposti lähestyttävää, jonka todennäköisesti saa myös luettua loppuun.


Kaj Korkea-aho ja Ted Forsström: ZOO! Sydänkohtauksia
Suomentaja: Laura Beck
Kuvitus: Pentti Otsamo
Otava 2018
224 s.

Kirjastosta.

Toisaalla: Kirsin kirjanurkka, Kirjavinkit

Haasteet: Jatkumo

Elina Rouhiainen: Muistojenlukija (Väki I)

Kiuru on päättänyt peruskoulun ja edessä on pitkä kesä lukion alkua odottaen. Periaatteessa kaikki on niin kuin sen ikäisellä kuuluukin. Kiurun perhe ei ole varakas, mutta turvallinen se on. Ensihoitajana työskentelevä äiti on hylännyt romanijuurensa ja biologi-isä tekee keikka- ja pätkätöitä lintututkimuksen parissa. Kavereita Kiurulla ei juurikaan ole, paitsi lapsuudenystävä Samuel. Onneksi on kirjat.

Kiurulla on kuitenkin sangen erikoinen taito: hän näkee muiden ihmisten muistot lintuina ja pystyy halutessaan pyydystämään ja vaikka poistamaan niitä. Kun hän hetken mielijohteesta tekee niin tuntemattomalle pojalle metrossa, Kiurun kauhuksi poika huomaa, mitä tapahtuu eikä pidä siitä.

Kiuru tutustuu paperittomina kiertolaisina eläviin romanialaisiin romaniveljeksiin Daihin ja Neluun sekä näiden ystävään, intialaistaustaiseen gender-queeriin Bollywoodiin. Myös heillä on omat taitonsa: unien, tunteiden ja aistien hallintaa. Kiurun ystävä Samuel pystyy puolestaan lukemaan ajatuksia.

Kesäpäivät sekalaisen porukan valtaamassa itähelsinkiläisessä talossa Shangri-Lassa kuluvat omia ja muiden taitoja ihmetellen, maailman virheitä pohtien ja ystävyyttä kasvattaen. Kiuru tuntee kerrankin ja lopultakin kuuluvansa porukkaan, ja suhde Samueliinkin muuttaa muotoaan. Onni on kuitenkin hataraa, sillä pian selviää, että salaperäinen Väki-niminen seura haluaa nuorista irti enemmän kuin nämä ovat valmiita antamaan. Hengenvaara on väistämätön.

Elina Rouhiaisen urbaani fantasiaseikkailu Muistojenlukija on ensimmäinen osa Väki-sarjasta. Jännittävään vaiheeseen tarina jääkin, joten jatkoa odotan kieli pitkällä. Tarina on temmoltaan rauhallinen mutta silti koukuttava, ja se käsittelee laajoja teemoja raikkaalla otteella. Ensinnäkin eriarvoisuus yhteiskunnassa nousee hyvin keskeiseen rooliin, kun vastakkainasettelua on niin Kiurun ja Samuelin perheiden kuin toisaalta ylipäänsä suomalaisten ja muualta tulleiden paperittomien välillä. Varallisuus ja sen puute näkyvät valinnoissa ja vaihtoehdoissa (ja niiden puutteessa), mutta yhtä lailla olennaista on, miten ihmistä kohdellaan ja millaisia mahdollisuuksia hänellä on omasta kulttuuritaustasta ja sen aiheuttamista ennakkoluuloista johtuen.

Kiuru on kiehtova hahmo, sillä hän ei ole valmistautunut sankarittaren rooliin eikä lopulta sellaista mitenkään yksioikoisesti saakaan. Yksinäisyys ja ulkopuolisuus tuntuvat syvällä kirjan selkärangassa, ja tunnetila pysyy vahvana. Sama koskee muitakin tarinan henkilöitä, sillä kellään heistä ei ole ylettömän helppoa. Ei lopulta edes Samuelilla, vaikka hän on kaikista etuoikeutetuin ja siten ehkä vahvin, ainakin ulkoisilta resursseiltaan.

Rakas kotikaupunkini Helsinki on oikeastaan yksi kirjan henkilöhahmoista, niin suurella intensiteetillä Rouhiainen miljöötään kuvaa ja käyttää. Tapahtumat sijoittuvat eniten Itä-Helsinkiin, varsinkin Vuosaareen ja Kallvikiin. Merellisyys ja kaupunkimaisuus näkyvät vahvoina.

Fantasiaelementtejä Rouhiainen käyttää harkiten. Nuorten erikoislaatuiset taidot eivät näy päällepäin, eivätkä he käytä niitä holtittomasti vaan hyvin harkiten. Veikeä ajatus ammentaa yliluonnollisiin kykyihin pohjaa ja tukea suomalaisesta kansanperinteestä, väen voimasta. Toisiaan täydentävät taidot ovat nuorille ennen kaikkea uteliaisuuden aiheuttajia ja oman identiteetin rakennusosia, mutta niiden tuoma uhka on myös selkeä. Voiman tasapaino, ikiaikainen teema.

Vaikka Muistojenlukija on muhkeaa luettavaa (lähes 400 sivua), siinä ei ole ylimääräistä. Tarina on jäntevä, perusteltu ja huolella rakennettu. Se tarjoaa pohdinnan aiheita, herättää uteliaisuutta, viihdyttää ja koskettaa. Voiko muuta vaatiakaan hyvältä lukukokemukselta?

Ainoa vaatimukseni Rouhiaiselle onkin, että jatkoa on saatava ja pian!


Elina Rouhiainen: Muistojenlukija – Väki I
Ulkoasu: Laura Lyytinen
Tammi 2017
387 s.

Kirjastosta.

__________

Toisaalla: Luetaanko tämä?, Kujerruksia, Mustetta paperilla, Kirjapöllön huhuiluja, Carry on reading, Neverendingly, Sivujen välissä, Lukijan roolissa, Teatterinna, Keijumetsästä   

Haasteet: Muuttoliikkeessä (paperittomat siirtolaiset)