Nawal El Saadawi: Nainen nollapisteessä

Nawal El Saadawi (s. 1931) on egyptiläinen kirjailija, lääkäri ja feministi, joka on tehnyt vuosikymmenien ajan valtavasti töitä arabimaailman naisten aseman eteen. Hän on joutunut myös itse uhatuksi, vainotuksi ja vankilaan mielipiteidensä ja toimintansa vuoksi. El Saadawin kirjoja on kielletty monissa Lähi-idän maissa, ja hän asui yli vuosikymmenen paossa Yhdysvalloissa. El Saadawi on ottanut myös aktiivisesti osaa kotimaansa Egyptin politiikkaan.

Nainen nollapisteessä on tositapahtumiin perustuva teos, jonka El Saadawi kirjoitti 1970-luvun alussa tehtyään Qanatirin naisvankilassa tutkimusta egyptiläisten naisten neurooseista. Hän kohtasi siellä kuolemantuomiota odottavan vangin Firdausin, joka oli tuomittu parittajansa tappamisesta. Firdausin tarina kiehtoi El Saadawia, ja lopulta hän sai naisen kertomaan sen.

Firdaus syntyy köyhään perheeseen isänsä rautaisen otteen alle. Lapsuus on onneton, mutta tyttö pääsee kuitenkin setänsä kustannuksella opiskelemaan yleissivistävät opinnot lukion loppuun asti. Potentiaalia olisi vaikka mihin, mutta setä ja tämän vaimo päättävät, että Firdausin on aika maksaa hyväntahtoisuudesta ja mennä naimisiin eläkeikäisen miehen kanssa parantaakseen setänsä sosiaalisia suhteita ja asemaa. Firdausista tulee vaimo, talouskone ja väkivallan kohde.

Aikansa tilannetta kestettyään Firdaus pakenee. Egyptissä yksinäisen naisen asema on onneton ja vaarallinen, eikä hän pitkäksi aikaa jääkään yksin. Firdausin tie kulkee prostituoiduksi, uuden miehen kumppaniksi, lopulta vakavaraiseksi ja omavaltaiseksi naiseksi. Hän kokee olevansa vapaa vasta sitten, kun määrittelee itse oman hintansa. Tämä ei pidemmän päälle käy ympäristölle, ja Firdaus joutuu vielä kerran toisen vallan alle: kuuluisa parittaja pakottaa hänet alaisuuteensa.

Se on viimeinen niitti.

Firdaus kertoo tarinaansa Nawal El Saadawille rauhallisesti, poukkoilematta. Hän odottaa hirttotuomionsa täytäntöönpanoa tyynesti:

"En halua mitään.
En toivo mitään.
En pelkää mitään.
Olen vapaa."

Nainen nollapisteessä on järkyttävää, kalvavaa luettavaa. Se on puhtaan toivoton ja silti vakaa. On kuin tarina vain raportoisi asioita niin kuin ne ovat, vaikka asiat saavat palan kurkkuun ja kylmät väreet kulkemaa pitkin selkärankaa.

Muistan, että luin teini-ikäisenä jonkin omaelämäkerrallisen teoksen, jonka kirjoittaja oli nuorehko afrikkalainen nainen (en muista valitettavasti, mistä maasta tai kuka tai mikä oli teoksen nimi  – joskus vielä jäljitän sen). Hän kirjoitti elämästään ja sen kolhuista: traumatisoivasta ja lähes invalidisoivasta silpomisestaan, päätymisestään orjatyöhön Eurooppaan (ehkä Isoon-Britanniaan?), paostaan ja uudesta elämästään sen jälkeen. Jos on mahdollista sanoa käännekohtia omassa elämässään, tuo lukukokemus oli minulle sitä: silloin minusta tuli feministi ja ymmärsin, miten epäoikeudenmukainen maailma on.

Sen jälkeen on tullut nousuja ja laskuja sen suhteen, kuinka paljon jaksaa kantaa maailman murheita harteillaan. Joskus omat murheet ovat vieneet voimat, mutta aika ajoin nostan pääni ja nykäisen itseäni kohti edes pieniä tekoja, joilla voi koettaa muuttaa maailmaa. Kun lukee Nawal El Saadawin tapaisen ihmisen teoksia, tunnelmat ovat kaksijakoiset. Samalla kun nöyrästi ihailee hänen kaltaistaan rohkeaa, periksiantamatonta ja määrätietoista ihmistä, tuntee oman mitättömyytensä ja hyväosaisuutensa kuin sivalluksena. Mitä sinäkään elämästä tiedät, hemmoteltu länsimaalainen nainen.

Ja samalla olen ehdottomasti sitä mieltä, että jokaisen ihmisen murheet ja vaikeudet ovat yhtä oikeutettuja. On älyllistä laiskuutta väittää, ettei omassa elämässään kohtaamiinsa epäoikeudenmukaisuuksiin olisi oikeutta puuttua sillä perusteella, että jossain muualla asiat ovat vielä pahemmin. Tai että jonkin tietyn aihepiirin murheet olisivat arvokkaampia tai vähemmän arvokkaita kuin toiset: että maailman tilasta ei saisi huolehtia, ennen kuin kotimaassa ovat asiat mallillaan. Erikoista, että näihinkin argumentteihin törmää edelleen, vaikka pitäisi olla itsestäänselvää, ettei huolen määrä maailmassa ole mikään vakio, joka olisi kyettävä jakamaan tasan kaiken kesken.

Nawal El Saadawin teokseen palatakseni myönnän, ettei se kaunokirjallisena teoksena (johon luokkaan se on luokiteltu) ole mitenkään erityislaatuinen. Kerronta on poukkoilevaa, kieli paikoin tahmeaa. Tämä voi johtua myös siitä, että suomennos on tehty englanninkielisestä käännöksestä eikä alkuperäisteoksesta. Mutta vaikuttavaa luettavaa se on. Muistutus siitä, että maailmanparannus ei koskaan tule valmiiksi – että on niin paljon korjattavaa, ettei kannata enää aikailla, vaan tarttua jo toimeen. On sen toiminnan kohde sitten pientä tai suurta, lähellä tai kaukana, tuttua tai vierasta.

Mene jo.


Nawal El Saadawi: Nainen nollapisteessä
Suomentaja (englanninkielisestä käännöksestä): Kaija Anttonen
Kääntöpiiri 1988
138 s.
Imra'a 'ind Nuqtat al-Sifr (1975)

Kirjastosta.


Toisaalla: Donna mobilen kirjat, Kirjan pauloissa, Kirjanurkkaus, Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia, Kuutar lukee

Haasteet: Kuukauden kieli -haaste (marraskuun kieli oli arabia), Joka päivä on naistenpäivä

Alaa Al-Aswani: Chicagolaisittain

Yritän hitaasti ja epävarmasti ylläpitää jonkinlaista oman kirjahyllyn perkausta (lähinnä jotta sinne mahtuisi uusia kirjoja, hmm), joten luettavaksi päätynee nyt lähiaikoina kirjoja, joita olen sinne joskus jostain roudannut. Tämän Alaa Al-Aswanin Chicagolaisittain ostin muistaakseni pari vuotta sitten kirja-alesta, ja siellä se on nököttänyt vuoroaan odottamassa siitä asti.

Nyt, kun kirja on luettu, on selvää, ettei se tule jäämään hyllyyni, vaan jatkaa matkaansa jonnekin eteenpäin. Tähän on useampikin syy.

Yleensä pidän paljon siirtolaisuustematiikasta ja etenkin silloin, kun siirtolaisuus kohdistuu Yhdysvaltoihin. Usein tästä aiheesta saa meheviä sukupolvi- ja perhetarinoita, joissa ensimmäinen polvi kipuilee koti-ikävässä mutta painaa silti menemään, seuraavaa elää kahden kulttuurin ristipaineessa ehkä hieman enemmän uuteen kotimaahan kallellaan ja kolmas on jo käytännössä "uuden" kotimaan (eli oman synnyin- ja isänmaansa) täysiverisiä kansalaisia, jotka ehkä ihmettelevät vanhempiensa ja isovanhempiensa nostalgiaa.

Chicagolaisittain ei ole yhden perheen tai suvun saaga, vaan usean (aivan liian monen, toim. huom.) henkilön verkostomainen kertomus. Kirjan hahmoja yhdistää egyptiläinen tausta ja yliopiston histologian laitos, mutta muuten he ovat kukin omassa tuulessaan tempoilevia ruohonkorsia. Henkilöitä on oikeasti niin monta, että jouduin kirjan loppuun asti tarkistamaan takaliepeen listasta, kuka kukin on. Joko se kertoo lukijan heikosta keskittymiskyvystä tai siitä, että tarinassa on yksinkertaisesti liikaa juonteita ja kohtaloita, joita seurata.

Kiinnostavaa on kirjan poliittisuus. Se kritisoi voimakkaasti Egyptiä ja sen korruptoitunutta hallintoa ja kansaa alistavaa politiikkaa. Kirjassa on henkilöitä niin hännystelijöistä kapinallisiin ja kätyreistä karkureihin, mutta missään määrin ei jää epäselväksi, kuka on hyvä ja kuka ei. Huolimatta kotimaan ongelmista ja kipukohdista moni kaipaa sinne edelleen, jopa vuosikymmenten jälkeen, ja vaikka olisi suurin elkein selkänsä menneelle kertaalleen kääntänyt. Osalla koti-ikävä on tuoreempaa, mutta tohtoriopinnot tai puolison aiheuttama käytännön pakkojärjestely Yhdysvalloissa pitävät sen aisoissa.

Tietenkin mukana on myös rakkautta, himoa, katkeruutta ja pieleen meneviä ihmissuhteita. Kattaus on varsin monipuolinen: on monikulttuurisia ja -arvoisia pariskuntia, uusperheitä, järjestettyjä avioliittoja ja oman perheen perinteitä vastaan rikkovia liberaaleja ihmissuhteita. Yhtäältä rakennelma on onnistunut ja korostaa moni-ilmeisyyttä, toisaalta sen monipuolisuus on jopa alleviivaavaa. Ikään kuin lukijalle pyrittäisiin Erittäin Painokkaasti Korostamaan, kuinka pitää muistaa, etteivät kaikki yhden kansan tai uskonnon edustajat ole suinkaan samanlaisia keskenään. (Toisaalta ehkä siitä on syytäkin muistuttaa. Aika, jota elämme, on paikoin niin absurdin typerä, ettei mitään voi kohta enää pitää itsestäänselvänä.)

Chicagolaisittain on paikoin osuva ja mietityttävä romaani, mutta kokonaisuutena se on liian moneen suuntaan tempoileva ja liian moneen pöytään huuteleva. Kirjasta on vaikeaa saada otetta, kun joka luvussa näkökulma vaihtuu ja eri teemat nousevat vuorotellen esiin ehtimättä kunnolla syventyä. Karsitumpana se olisi ollut terävämpi ja vaikuttavampi. Nyt siitä jää laimea maku ja hiljalleen haipuva ajatus kirjasta, joka olisi voinut sykäyttää, vaan eipä tuntunut lopulta muuten kuin helpotuksena viimeisen sivun jälkeen.


Alaa Al-Aswani: Chicagolaisittain
Suomentaja: Sampsa Peltonen
Ulkoasu: Mika Tuominen
WSOY 2011
385 s.
شيكاجو‎ (2007)

Omasta hyllystä.

______

Toisaalla: Mari A:n kirjablogi, Hurja Hassu Lukija

Nappaan kirjalla Helmet-haasteesta kohdan 4. Maahanmuuttajasta, pakolaisesta tai turvapaikanhakijasta kertova kirja ja etenen Maailmanvalloituksessani Egyptiin.