Käymme tyttären kanssa säännöllisen epäsäännöllisesti yhdessä iltakävelyillä. Minä täällä Hämeenlinnassa ja hän Helsingissä. Puhelimitse ollaan toki yhteydessä samaan aikaan, telepatia ei vielä(kään) toimi.
Minä yritän aina välillä uudistaa reittiäni, sillä metsäpolkuni tässä kodin vieressä ovat niin mahdottoman tutut, etten kovin montaa kertaa viikossa innostu niitä tallaamaan. Sieniaikana tosin tututkin reitit kelpaavat 👍.
Tänään otin poikkeuksellisesti kävelylle mukaani kameran. Ajatuksena oli ottaa tilanneräpsyjä matkalta eikä keskittyä kuvaamiseen sen enempää. Kävin katsastamassa tämän päivän reitillä Assi-sairaalan rakennusmaata. Assia on mietitty ja suunniteltu pitkään. Vanhojen tilojen uudistaminen nykyaikaiseksi olisi kuulemma liki mahdotonta (pyydän anteeksi, mikäli olen ymmärtänyt väärin), joten korjaamisen sijaan on päädytty uuden rakentamiseen.
Sairaalan uutta paikkaa on arvottu ja ideoitu monta kertaa ja kauan. Sairaalaa suunniteltiin ainakin junaradan varteen (muiden maille) ja Harvialantien varteen (muiden maille tämäkin). Kun selvisi, ettei muiden maille voi rakentaa, päädyttiin palamaan sairaalan nykyisille maille.
Vanha sairaala on mäen päällä. Ahveniston parantola oli vuodelta 1932 ja siitä alkoi sairaalan historia. Lisää sairaalan historiasta täällä. Nykyään vain vanhan sairaalan ylimmistä kerroksista näkee enää metsän yli. Metsä on kuitenkin kaunis.
Uusi sairaala päätettiin rakentaa mäen alle Ahvenistontien viereen. Tässä vaiheessa oltiin vielä edellisen sote-uudistuksen lumoissa ja kustannuksille löytyi maksaja sieltä. Kun sote-uudistus kaatui, kaatuivat kustannukset myös sairaanhoitopiirin niskaan. Pian huomattiin, että budjettia pitää kiristää. Suunnitelmat menivät taas uusiksi. Sairaalasta suunniteltiin pienempi ja useammasta rakennuksesta koostuva kokonaisuus.
Uusi sairaala tarvitsee myös uusittuja liikennejärjestelyjä, jotta liikenne ei ruuhkaannu eikä ihmisten terveydentila vaarannu. Työt ovat käynnistyneet, muutoksia tapahtuu melkeinpä viikoittain. Tietoa on vaikea löytää ainakin ilman maksullista paikallislehteä. Googlettelukaan ei tuo juurikaan tuloksia.
Turva-aidan verkon läpi otin muutaman kuvan. Tuolla yläreunassa kulki ennen kävelytie. Alhaalla oli peltomaista aluetta. Rinnettä on rakennettu näin.
Meillä päin on poliitikkoja, jotka ovat onnellisia kaikista näkemistään nostokurjista. Ja aina parempi, jos ne ovat omassa ihanassa kotikaupungissa. Tässä niitä nyt sitten on 👍. Kurkihan on englanniksi "crane", samoin on nostokurki. Mitenkähän selvittävät eron englanninkielisissä maissa - riittääkö asiayhteyden ero?
Aika iso tuosta tulee 👍.
Laitan kadun levennystyön piikkiin viereisen lammen ympäryksen aidoittamisen. Siitä ei löydy mistään mitään tietoa ja minä olen kuitenkin aika hyvä tiedon etsimisessä. Aidat vain ilmestyivät lammen ympärille ja siitä jatkuvan kävelytien ympärille. Mistään en löydä tietoa siitä, mitä tapahtuu, ja milloin muutos loppuu tai siitä siirrytään seuraavaan. En mistään.
Moni koiran ulkoiluttaja on joutunut huomaamaan, että vakiolenkki lammen ympäri ei olekaan enää käytössä. Kaksi ihanaa 'mummelia' tarpoivat aidan ja kävelytien vierestä huonossa maastossa kävelysauvojen kanssa. Taisi olla heidän vakituinen reittinsä. Onneksi eivät kaatuneet.
Tämä nuorten naisten ja tyttöjen ryhmä oli selvästikin treeneissä - tulossa tai menossa. Korona-aikana lammen ympäri kiertävä reitti on ollut aktiivisessa liikuntakäytössä niin seuroilla kuin yksittäisillä kuntoilijoillakin. Nyt paikka ei ollut käytössä ja he joutuivat siirtymään johonkin muualle.
Olisi niin helppoa lisätä aitoihin sinne tänne ilmoituksia, mistä on kyse ja kuinka kauan poikkeustilanne kestää. Sehän on joissakin kaupungeissa ihan vakiokäytäntö. Mutta näillä mennään täällä.
Minun oma iltalenkkini tyttären kanssa oli erinomaisen onnistunut. Tulipas samalla katseltua vähän metsästä poikkeavia maisemia 👍.