Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lontoo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lontoo. Näytä kaikki tekstit

maanantai 3. lokakuuta 2022

Oikeastaan Amerikasta se alkoi - Pori siis

Itse asiassa, kun tarkemmin asiaa ajattelee, Porin visiitin ensimmäiset tutustumiskohteet liittyivät Amerikkaan. Etu-Amerikka ja Perä-Amerikka kuulostivat niin kiinnostavilta paikkojen nimiltä näin perisuomalaiseen korvaan, että niitähän piti lähteä tutkimaan.



Perille päästyä kävi ilmi, ettei Amerikkaan pääsekään ihan tuosta vain. Etu-Amerikkaan pääsi teoriassa Etu-Ameriikantietä pitkin. Tytär on käynyt jenkeissä viime vuosien aikana muutaman kerran. Sinne pääseminen on jopa vielä vaikeampaa. Toisaalta ehkä suomalainen ei enää näinä aikoina ole enää heille samanlainen uhka kuin muutama vuosi sitten?


Mutta tie olikin maksullinen yksityistie. Enpä ole ennen tätä tällaiseenkaan koskaan törmännyt. Toimintaa ihan Amerikan malliin.

Kovin urbaanilta ei näyttänyt tämän alkupätkän perusteella, mutta onhan Amerikoissakin paljon ihan maaseutuakin.





Perä-Amerikassa ei onnistanut sen paremmin. Maksullinen yksityistie täälläkin. Tällä kertaa ei riittänyt intoa eikä tahtoa tien kävelemiseen päästä päähän. Jokin toinen kerta vielä... Perä-Amerikassa tien nimi oli pelkistetympi, se oli vain Ameriikantie.



Siinä kaikki Amerikasta meidän reissullamme.


Siikarannasta lähtiessämme vierailimme vielä Lontoossa. Porissa riittää tätä kansainvälisyyttä oikein runsaasti 👍.


Lontooseenkaan ei päässyt perille asti ihan luvan kanssa. Ainakin siltä vaikutti kaikkien kieltokylttien myötä. Perille vievän tien nimi oli Villa Lontoontie.


Ei näyttänyt tämäkään yhtään urbaanilta.


Sitten kohtasin yksityisyydestä ja videovalvonnasta kertovat kyltit. Tännekään ei ollut siis asiaa.


Ulkomaalaisilta kuulostavat kohteet eivät ole Porissa siis saavutettavissa ainakaan autolla. Karttasovelluksen mukaan reiteillä ei näy mitään erikoista. Aina ehkä kannattaa kuitenkin yrittää?




maanantai 28. heinäkuuta 2014

Harmaahaikaroita

Harmaahaikara näyttää yleistyneen Suomessa, ainakin mitä on luottaminen luonnon seuraajien kommentointiin. Minäkin olen nähnyt harmaahaikaroita Suomessa tänä kesänä jo kahdesti. Aikaisemmin olen treffaillut harmaahaikaraa keväisin Lontoossa Hyde Parkissa.

Ensimmäinen tämän kesän kotimaan havaintoni harmaahaikarasta tapahtui Pohtiolammilla. Siellä kerrottiinkin jo etukäteen, että harmaahaikaroita on toisinaan siellä aamusella jopa kaksinkin kappalein. Minä näin yhden nuoren haikaran. Se oli arka, mutta hyvä niin :-)





Toisen - tai toisen ja kolmannen - haikaran näin Hattelmalanjärvellä eilen illalla. Lensivät vastarannalta suoraan kohti vuorotellen, enkä olisi huomannut niitä, jolleivät vieressä olleet kiikaritarkkailijat olisi niistä kertoneet. Suoraan kohti lentävä lintu - melkein vastavaloon illalla auringon paistaessa matalalta - ei ole helppo havaittava eikä kuvattava. Onneksi toinen suostui lentämään hieman myös sivuviistoon :-)

Tämä alakuvissa näkyvä yksilö on aikuinen. Sen huomaa etenkin noista kahdesta ensimmäisestä lentokuvasta, jossa näkyy sen päätä. Pään kuviointi on selkeä ja jopa niskatöyhtöä on hieman näkyvissä.





Tässä vielä vertailun vuoksi Lontoosta napattu harmaahaikaran kuva. Se on aikuinen (pään kuviointi ja niskatöyhtö) ja selvästi tottuneempi ihmisiin, siksi sitä pääsi kuvaamaan paljon lähempää.


Lisää haikarakuvia vanhassa blogissani Maailmaa linssin läpi - vaikkapa tästä.