Tänään olen uhmannut kohtaloani ja nauttinut ulkoilmasta myös ihan paikallani ja istuallani. Aamupäivällä satoi, mutta muuten on ollut sateetonta, illemmalla jopa puolipilvistä. Hyttysiä on silti riittänyt omiksi ja naapureidenkin tarpeiksi. Vaan ei hätää, ostimme hyttyskierukat pitämään pisteliäät vieraat kaukana ja vielä varmuudeksi uuden kaasusytyttimen, jotta kierukan sytyttäminen olisi helppoa.
Menestys ei ole seurannut ainakaan minun hyttyskierukkailuani. Itse asiassa en oikeastaan muista koskaan sen toimineen mainosten ja lupausten mukaisesti.
Eilen illalla oli sateista ja ilma kosteaa. Sateenvarjossakaan kierukka ei suostunut toimimaan juuri minuuttia kauempaa. Edes kaasusytytin ei auttanut asiaa.
Tänään oli jo paljon kuivempi ilma, joten iltapäivällä ryhdyin uuteen yritykseen.
| Hyttyskierukat katkenneina palasina |
Kaksi hyttyskierukkapakkausta kymmenestä on jo avattu vuorokauden aikana. Yhdessä pakkauksessa on kaksi kierukkaa, jos ne jotenkin onnistuu irrottamaan ehjänä toisistaan. Näistä neljästä kierukasta yksi selvisi kokonaisena. Siihen sen parhaat puolet sitten loppuivatkin. Kyllästyin kaasusytyttimeen, sillä se on vuorokauden sytyttelyn jälkeen jo lähellä loppuaan. Turvauduin taas tulitikkuihin.
Tuossa lautasella on nyt kolme erilaista kierukan pätkää omissa pidikkeissään, yksi ei säväytä näitä hyttysiä mihinkään. Pari kertaa kaikki kolme ovat palaneet ja savunneet yhtä aikaa. Yhtäjaksoinen palamisennätys lienee noin viisi minuuttia, tavallinen aika kahden ja kolmen minuutin välillä. Sitten pitää kaivaa taas uusi tulitikku ja yrittää sytyttää haisuli uudestaan. Ei vaikuta hyvältä.
Onko kukaan koskaan missään saanut näitä toimimaan myyntilupausten mukaisesti? Kaikki ohjeet ja neuvot ovat tervetulleita. Nyt pidän pienen paussin ja sytyttelen kierukat uudelleen 👍
No niin, neljä tulitikkua myöhemmin kaikki kolme taas käryävät.
Sade on ollut kantarelleille suotuinen, olen nyt jo useammalta metsäretkeltä kerännyt kantarelleja mukaani. Ensin pienen pieniä, tänään jo ihan sienen kokoisia. Astian putteessa tyhjensin yhden mukana olleen kasvomaskipussin ja keräsin sienet sinne. Yhtään enempää ei olisi mahtunut.
| Kantarelleja |
Syvälle lautaselle ne sai mahtumaan kärsivällisellä pinoamisella. Nyt alkaa tämä aika, kun metsään pitää rynnistellä monen varapussin kanssa tämän tästä, jos vaikka näitä keltaisia kultakimpaleita löytyisi lisää 🥰.
Pixien kanssa toivotamme valoisaa alkavaa viikkoa ja mahdollisimman sopivan lämpöisiä olosuhteita!
| Minä ja Pixie-koira |