Itsekriittisyys vie pöpelikköön ja muutama neidonkorentokoiras

Kuvattuani viikonloppuna ihmisiä ja käytyäni nyt noin puolet kuvista läpi päädyin taas pohtimaan ihmisenä olemisen ihmeellisyyttä ja nimenomaan hyvässä mielessä. Ihaninta kuvien läpikäymisessä tähän asti on ollut nähdä ihmisten tunteita monine vivahteineen, läsnä olemista, yhteyttä ja ainutlaatuisuutta. Kuvia katsellessa jään ihastelemaan aitoja, läsnä olevia ihmisiä. En niinkään virheettömän kauniita ihmisiä (joita nyt maallikon onneksi on olemassa aika vähän).

On sääli, etteivät ihmiset näe useinkaan kuvissa itsessään sitä samaa lumoavaa vetovoimaa ja loistokkuutta, mitä minä heissä noissa kuvissa näen. Monet tunnistelevat kuvista vain omia heikkoja kohtiaan ja mahdollisia virheitään. Ehkä jokaiseen kuvaan pitäisi lisätä kuvaseloste, miksi kuva ja henkilö siinä on minun mielestäni aivan erityisen upea. Jonkun pitäisi kai kertoa - moneenkin kertaan.

Eikä nyt ole kyse näistä juuri kuvaamistani ihmisistä, hehän eivät ole vielä nähneet kuviaan. Kyse on kaikesta kokemuksestani henkilökuvaamisesta eikä se rajoitu mitenkään ulkonäön, poseeraamistaidon tai muunkaan erityisen tekijän mukaan. Monet kuvattavani haluaisivat saada kuvan itsestään ilman erityispiirteitään, jotka tekevät heistä juuri heidät. He eivät näe itse parhaita puoliaan eivätkä erityisyyttään. Jonkun pitäisi kertoa heille - moneenkin kertaan.

Tässä voisi olla itselle hyvä projekti lähiajalle. Kertoa ystäville ja työkavereille niistä asioista, joita heissä erityisesti arvostan. Ja ihailen. Jonkun pitäisi kertoa - se voisin olla ihan alkuun vaikkapa minä.

Jos he näkisivät samankaltaisia kuvia omista lähimmistään, he ihastuisivat läsnä olemiseen, rehellisyyteen, hymyyn, tunteisiin ja aitouteen. Miksi näitä on niin vaikea nähdä omassa itsessä?

Heinäkuun alusta on jäänyt neitokorennon kuvia odottelemaan kohtaloaan. Näissä kuvissa patsastelee vain koiraita. Naaraita oli näkyvissä vain muutama. Kuvat niistä toivottavasti myöhemmin 👍.

Ihanaa elokuun jatkoa! 🥰

Kymmensormijärjestelmä ja loppukesän korentoja

Tänään kävin näyttämässä toista rannettani työterveyslääkärillä. Se on ollut hieman turvonnut ja ihan reippaasti kipeä kesäkuun lopusta asti. Olen hoitanut sitä monin keinoin, mutta nyt työt alkoivat eikä ranne ole vieläkään kunnossa. Lääkärille siis.

Kävi ilmi, ettei ranne ole siitä kohtaa turvonnut, mistä luulin. Siinä kohtaa olen vain epäsymmetrinen (ihan kunnolla). Mietinkin, että kumma kohta olla turvoksissa, kun ei ole pehmeä eikä kipeä, tuntuu vain luulta 🙄.

Pientä turvotusta löytyi sitten sieltä kipualueelta, jokin tulehdus siellä piilee. Sain hyvät hoito-ohjeet. Pitäisi käyttää myös kylmähoitoa. Kävin ostamassa apteekista elämäni ensimmäisen kylmäpakkauksen. Olen jääräpäisesti vähätellyt kylmähoitoa kivun hoidossa, sillä minulle kylmä aiheuttaa melkein aina kipua. Nyt täytyy vihdoin joustaa periaatteissaan ja kokeilla, josko tuo sittenkin auttaisi.

Katselin joutessani lääkärin näppäilyä tietokoneensa kanssa. Reipas kolmisormitekniikka oli käytössä (kaksi etusormea ja vasemman käden peukalo). Lääkäri oli minua nuorempi, mutta ei niin nuori, että olisi koulussa oppinut kymmensormijärjestelmää. Vai opetetaanko sitä siellä? Sen pitäisi minun mielestäni olla kyllä ihan ala-asteen perusjuttuja, sillä näppäimistöllähän töissä melkein kaikki kirjoitetaan.

Mietiskelin sitä, kuinka paljon ylimääräistä aikaa tuolla lääkärillä kuluu päivittäin tuon kolmisormitekniikan kanssa. Vuodessa varmasti kuitenkin melkoinen määrä ylimääräistä aikaa. Ja miten se vaikuttaakaan ergonomiaan? Ei ainakaan positiivisesti.

Minä joudun (pääsen) kirjoittamaan työssäni paljon. Olen omalla ajallani poikani kannustamana  opetellut tehokkaampaa ja taloudellisempaa kirjoitustekniikkaa (hän myös katseli kirjoitustekniikkaani pieni sääli silmissään). Nopeasti selvisi, että netistä löytyy kymmensormiharjoitteita vaikka kuinka paljon. Niitä sitten mussuttelin ja näpsyttelin aikani. Muutaman viikon tauon jälkeen palasin niihin uudestaan. Kymmensormitekniikka ei ole vieläkään todellakaan hallussani, mutta nykyään käytän aktiivisesti jo 6-7 sormea näpytellessäni. Samalla kykyni paikantaa kirjaimet näppäimistöltä on parantunut huomattavasti ja pystyn kirjoittamaan pieniä pätkiä jopa katsomatta näppäimistöä. Kirjoitusnopeuteni on moninkertaistunut, työni helpottunut ja ergonomiani parantunut.

Tässä pari linkkiä hyviin harjoitteisiin:

https://www.typingstudy.com/fi/

https://sense-lang.org/typing/tutor/keyboardingFI.php.

Kummastakin löytyy ohjeistus myös suomen kielellä.

Loppukesän korentolöytöjä tässä:

Tummasyyskorennon naaras on mielestäni huomattavasti kauniimman näköinen kuin koiras. tavallisestihan koiraalle jaetaan ne parhaat värit ja naaras saa tyytyä siihen tylsään, mitä sattuu jäämään jäljelle. Nyt koiras sai mustan, eikä se kelpaa vertailussa naaraalle mitenkään.

Ukonkorennot ovat upeita niin kokonsa kuin väriensäkin puolesta. Ruskoukonkorennon naaras on iso, muttei niin kovin värikäs. Ensimmäisen kerran tänä kesänä näin sen lammella. Kuvaamaan pääsin sitä vasta, kun se asettui vihdoin munimaan.

Kaikki korennot lepäävät välillä. Ukonkorennot lentävät minun kokemukseni mukaan usein puun rungolle suhteellisen korkealle tai puun oksistoon. Niitä on vaikea löytää sieltä sellaisenaan, mutta kun jää paikoilleen seuraamaan korennon lentoa, näkee sen tai sen kaverin ennemmin tai myöhemmin laskeutuvan lepäämään jonnekin. Usein ne saapuvat sinne lepäämään toisenkin kerran. odottaminen ja paikallaan seuraaminen siis kannattaa.

Tämä ruskoukonkorentonaaras asettui lepäämään tämän puun runkoon jo toisen kerran.

Samaan puunrunkoon saapui hieman myöhemmin myös siniukonkorennon naaras. Ovat ne komeita 💖!

Mikä on lempikorentosi? Vai ovatko ne kaikki inhokkeja?

Nyt tarvitaan keinoja helteen kestämiseen - onneksi löytyi korentoja 🥰

Kuumaa:

Sääennuste lähipäiville on ainakin Hämeen osalta monipuolinen ja äärimmäinen. Enää puuttuisi, että taivaalta sataisi pieniä vihaisia ukkoja, niin ennuste hipoisi täydellisyyttä. On luvattu kovaa tuulta, melkein myrskyä, vesisadetta ja lämpötilakin pysyy kurissa, kunnes loppuviikosta uhataan hurjilla helteillä 🥵. Voihan kauhistus.

Kuumien päivien aikana on erinomainen mahdollisuus tarkkailla korentoja ja perhosia - mihin minun pääni ei keskellä pahinta hellettä pysty edes kahden hatun kera. Sisällä on silloin pysyteltävä, mutta ei meillä ole silloin viileää sisälläkään. Tästähän täytyy tehdä selvästikin ihan erillinen selviytymisprojekti ja keskittyä vain siihen.

Läpituuletus öisin, sälekaihtimet ja verhot ikkunoiden eteen päivisin. Viileitä suihkuja ja järveen kylmenemään. Automatkoja, autossa on sentään ilmastointi. Ruokakauppaan kylmäosastoille ja sitten välillä muualle palautumaan, kunnes jälleen takaisin kylmäosastolle. Kylmää juotavaa ja jäätelöä. Paljon jääpaloja tulemaan pakastimeen jo etukäteen. Tarvittaessa nukkumaan ulos telttaan tai hyttysverkolla suojattuun riippumattoon. Muita kuumasta selviytymisen keinoja ja ideoita?

Meillä myös koira kärsii kuumuudesta, sen turkki on paksu ja villainen. Katsotaan, mitä keinoja joudutaan käyttämään sen osalta.

Lummelampikorento ja ruskohukankorento:

Neidonkorentoja olin tarkkailemassa ja löysin yhden. Keli ei suosinut lentäjää. Mutta näin ihan itselleni uuden korennon ja siitä piti tietenkin räpsiä monta kuvaa tunnistamista varten. Parhaimmillaan tämä korento näyttää lennossa. Sen valkoiset siipilaikut saavat sen näyttämään eksoottiselta helikopterilta. lepotilassa siipilaikut eivät herätä niin paljon huomiota.

Lennossa huomio kiinnittyy heti siipien 'merkkivaloihin' eli noihin valkeisiin siipilaikkuihin. Pysähtyneenä pysäyttävää on tuo vaalean siniharmaa kropan keskiosa. Silti lennosta tuon jo tunnistaa helposti noista huomiovaloista.

Huomattavasti tavallisempi havainto oli ruskahukankorento. Eksoottiseksi löydön teki ihana lupiiniympäristö - niin haitallinen vieraskasvi kuin se onkin. Kaunis laskeutumisalusta silti 🥰.

Mahtavia puoliviileitä päiviä ennen ennustettua hellettä!

Peippo löysi saaliin

Ahveniston harjun pienellä suopätkällä näin pitkospuilla lepäilevän tämän kesän ensimmäisen korentoni. Kamera ei ollut mukana, joten ei kuvaa.

Siitä ryhdyin sitten pohdiskelemaan viereisen lammen korentotilannetta, olisikohan siellä jo korentoja? Lammen ympäri kameran kanssa kiertäessäni huomasin, että olihan siellä. Ainakin tämä yksi, jonka peippo reippaasti löysi ennen minua.

Yhtä tarmokkaasti (vaan ei yhtä taidokkaasti) kuin västäräkkikin se repi turhat osat korennosta irti ja lähti syötävän osan kanssa lentämään edelleen. Se on kesä nyt!

Vaskikorentoa veikkaan.

Sinivalkoista -haaste - Oikein hyvää itsenäisyyspäivää!

Kiitos sinulle, Between Rikkaruohoelämää -blogista oikein ajankohtaisesta kuvahaasteesta! Haasteen on laittanut liikkeelle Puutarhahetki - suurien unelmien puutarhablogin Tiiu ja ideana on löytää kuvia, joissa sininen ja valkoinen ovat pääroolissa. Näissä minun kuvissani ne eivät aina ole pääroolissa, mutta näkyvästi esillä kuitenkin :-)

Suomessa joutuu harvoin liikkumaan niin tiheästi rakennetussa paikassa, ettei taivasta pääsisi ihailemaan melkoisen vapaasti. Juuri nyt taivas on paksun pilviverhon eristämä ainakin täällä meillä, mutta parhaimmillaan sininen taivas voi olla näkyvissä koko taivaan kannen alalta. Valkoiset pilvet eivät silloin haittaa yhtään.

Nuolihaukka koivet ojollaan, sillä edessä on saalis.

Tuulihaukan poikanen puolestaan kököttelee kauniissa säässä vauvahaituvat päässä vielä päässään heiluen.

Kaunis sininen taivas heijastuu ihanasti myös lukemattomista järvistämme. Tyyni kaunis päivä korostaa heijastuksia ihanasti. Nokikanan valkoinen nokka ja otsapeili edustaa tässä valkoista :-)

Kuuma, tyyni päivä houkuttelee myös korentoja poseeraamaan.

Meren heijastama sininen on vihreämpää, mutta aaltojen vaahdot ihanan valkoisia. Kansallislintumme laulujoutsen on tietenkin valkoinen. Suomalaisuutta sekin.

Haarapääskyssä on kauniit sinisen ja valkoisen sävyt. Ne erottaa paremmin, silloin, kun se asettuu hetken levolle.

Talvella saamme hyvällä tuurilla ihailla jään ja lumen valkoista ilottelua.

Sinitiainen on pukeutunut sinivalkoiseen asuun pienellä keltaisella lisällä.

Näissä sinivalkoisissa merkeissä toivottelen sinulle oikein hyvää itsenäisyyspäivää!

Sinivalkoisen haasteen säännöt:

• kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti (Tiiu / Puutarhahetki-blogista)
• tee postaus, jossa sininen ja valkoinen ovat pääroolissa
• haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan
• käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarha -blogin Sinivalkoista -haaste 2020 kommenttikenttään.
• Voit osallistua haasteeseen myös instagramissa. Merkitse kuvasi silloin #sinivalkoista_haaste ja @puutarhahetki.

Haastan mukaan kaikki teidät, jotka ette ole vielä haasteeseen vastanneet!

Heinäkuun siipeilijöitä

Työpäivä oli intensiivinen, mutta liian kuuma. Perheen terveystilanne on pikkuriikkisen aiempaa parempi. Hurraa sille :-)

Suomen hallitus linjasi, että etätyösuositus on voimassa vain heinäkuun loppuun asti (aiemmin siis elokuun loppuun asti). Pienoisella kauhulla ajattelen päivittäisiä pitkiä junamatkoja täysissä junavaunuissa. Junissa matkaajia ja köhisijöitä riittää.

Mutta nyt on edessä vielä etätöitä ja sen jälkeen lomaa :-)

Lammen rannan keltakurjenmiekat houkuttavat luokseen paitsi kukkien kerääjiä (=ihmisiä) myös hyönteisiä ja lintuja.

Västäräkki piti kovasti keltakurjenmiekoista.

Ruskohukankorento odottelee lähellä jonkin hyönteiskaverin kanssa.

Tytönkorennot (luulen, että on isotytönkorento) lisääntymispuuhissa.

Ja minusta täällä on ihan liian kuumaa :-(

Onneksi jotkut nauttivat näistä säistä. Muuten menisi ihan tappiolle :-)

Korentojen iltapäivä

Tänään olin koulutuksessa - tällä kertaa koulutettavan roolissa. Kyllä oli mukavaa olla vastaanottamassa ja kuuntelemassa sekä tietenkin osallistumassa tilanteen mukaan. Tuttua ja uutta asiaa ihanasti sekaisin, tämä ensimmäinen päivä oli selvästi orientoiva ja ryhmäyttävä tilaisuus. Seuraavalla kerralla lienee sitten jo tuhdimmin asiaa pelissä. Se sopii kyllä :-)

Autoni on tällä hetkellä vuoroin minulla ja vuoroin pojalla. Tänään sain yllättäen  aurinkoisen kelin kunniaksi auton itselleni suunnitelmista poiketen. Poika tietää, että etätöissä ollessa käyn mielelläni kuvaamassa työpäivän jälkeen ja toi yllättäen auton minulle. Mahdottoman huomaavaista! Lähdin siis kuvaamaan :-)

Mitään ihmeitä en nähnyt, mutta irtiotto kotitoimistolta teki todella hyvää. Melkein kuin eilisiltainen kävelylenkki hyvän ystävän kanssa. Sekin teki niin hyvää :-)

Korennot ovat liikkeellä ja nappasin niistä muutaman kuvan. Korentojen kohtaaminen kesän alussa säväyttää aina. Korennot ovat niin täydellisesti talvisen elämän vastakohta, että niiden kanssa voi julistella kesän läheisyyttä tai jopa alkamista :-)

Ensin ruskohukankorento, joka ei jaksa innostaa enää loppukesästä, mutta tässä vaiheessa kesää se on melkein kauneinta mitä voi nähdä.

Isolampikorento oli toinen linssin saaliiksi päätynyt korento. Korennot kaikkosivat nopeasti aina, kun liikautin kameraa vähänkin.

En usko, että isolampikorento ehti saada hämähäkin saaliikseen, sillä se (korento) lähti lentoon melkein heti tämän kuvan ottamisen jälkeen.

Mahdottomasti syitä siis kipaista luontoon päivän tai illan aikana. Silmät auki, pysähdyksiä matkaan ja tarkkailua - mitä siellä ympäristössä oikein tapahtuukaan :-)

Kauhistelua buffassa ja västäräkin eväshetki

Kaikki eivät sivistyneessä Suomessakaan ole vielä ymmärtäneet suuren enemmistön isoa huolta ilmaston muutoksesta. Olen töissä ympäristöalan organisaatiossa ja meillä ympäristötietoisuus näkyy ihan huippuna kaikessa arjessa. Ihmiset ajattelevat vastuullisesti ja fiksusti ja vieläpä toimivat sen mukaisesti. Luovuin aamiaisleivän kuljettamisesta aamukahville töihin muovipussissa. En mitenkään kehdannut enää. Kukaan ei sanonut mitään eikä katsonut sillä silmällä. Muiden ekoteot vain herättivät minut eväsrasian hankintaan. Tai minä siis heräsin ja ihana mieheni hankki muutaman käyttökelpoisen rasian :-)

Työpaikan lounasbuffassa on paikka biojätteille, mutta tavallisesti sinne menee ainakin minun nähteni vain niitä pieniä rippeitä lautaselta, jotka eivät enää oikein haarukkaan yrittämälläkään tartu. En ole siellä nähnyt kenenkään mättävän syömättä jätettyä ruokaa suoraan jätteisiin. Meininki on kivasti sellainen, että otetaan ensin sen verran, kuin ainakin jaksetaan syödä ja sitten tarvittaessa vielä vähän lisää.

Tällaiseen tietoisuuteen töissä tottuneena olen pariin kertaan kotikaupunkini buffassa lounastaessani lähes pudottanut silmät päästäni, kun edellä mennyt noin nelikymppinen mieshenkilö on kantanut ruokailunsa jälkeen KUKKURALAUTASELLISEN pitsan reunoja biojätteeseen! Hyvä, että olen pysynyt nahoissani. Sisälläni kaikui huuto: "Ne pitsan reunat ovat ihan syötävää ruokaa! Syö ne ensin, ennen kuin haet lisää ruokaa!!!!" Onneksi huuto pysyi vain omassa päässäni. Toisella kertaa noin kolmekymppinen monesti ennenkin pitsaa syönyt mies haki tauotta pitsaa lisää ja latoi kaikki reunukset varalautaselle korkeaan pinoon. Luonnon lisäksi olin jo huolissani myös hänen terveydestään :-( Mutta olin hiljaa silloinkin. En huokaillut enkä pyöritellyt silmiäni.

Lapset ja nuoret ahdistuvat ilmastomuutoksesta ja samaan aikaan iskä tai eno lappaa puolet ruoka-annoksesta roskiin. Tässä on jotain niin ikävää ristiriitaa, että ihan pahaa tekee.

Tarvittaisiin kai sellainen iso maan laajuinen kampanja, jossa ruoan jättäjät saisivat nolon leiman. Että ruokaa hamstraavalle ruoan hylkääjälle tulisi nolo olo. Ja että muidenkin mielestä se olisi noloa. Minäkään en kehdannut sanoa mitään. Ehkä hyvä niin, sillä olin aika tuohduksissani. En ole ihan parhaimmillani isossa ikävässä tunnetilassa ;-)

Toki täytyy myöntää, että olen välillä itsekin jättänyt ruokaa. Viime kerralla ruoka oli niin suolaista ja rasvaista, ettei sitä vain millään pystynyt kaikkea lapioimaan elimistöönsä. Siihen paikkaan ei kyllä mennäkään enää uudelleen.

Miten sinun mielestäsi viesti menisi perille noille ruoan tuhlaajille? Onko mitään toivoa?

Kesän västäräkki sen sijaan ei tuhlannut ruokaa. Heitteli ja ravisteli korentoa niin kauan, että sai sen siivet ja jalat irti. Sitten paisti vietiin poikasille :-)

Terveenä taas ja ruskoukonkorento :-)

Syksyn sairastumiskierre näyttää olevan taas vauhdissa. Moni muukin kuin minä on päässyt kokemaan syksyn pöpökierteen. Ja jos itse ei ole päässyt sairastumisiin mukaan, niin monesti joku perheestä on joutunut sairauslistalle. Niin se menee.

Tänään olo oli terve ja päätin mennä metsiin katselemaan sienitilannetta. Kehnolta näytti. Pitkän taivaltamisen jälkeen kantarelleja kertyi yhteen kastikkeeseen. Hurja kilohinta, miten tahansa sitä sitten laskeekaan :-)

Ruskoukonkorennot (?) ovat olleet lisääntymisvaihteella. Naaraat sijoittelevat muniaan rantakasvillisuuteen. Keskittyneinä.

Illalla satoi, eikä hämärän pellon laitaan lähteminen kutsunut. Jospa huomenna olisi parempi sää :-)

Huomenna aion käydä ulkoiluttamassa kameraa. Sen lisäksi aion katsoa formula 1 -kilpailun Italian Monzasta. Heikkoutensa kullakin :-)

Mitä sinä aiot tehdä tänä sunnuntaina?

Neidonkorennot lemmen pauloissa

En valita kuumasta. Mutta en myöskään pysty kuvaamaan tuolla kovin kauaa kerralla. Ulkona patiolla sembramännyn ja auringonvarjon varjossa taitaa olla tällä hetkellä talon paras paikka :-)

Minulta ja neidonkorennoilta kuumia viikonlopputerveisiä :-)

Purokorento rantakukassa

Huomisen jälkeen alkaa loma :-) En odota lomalta suurta vapautta tai helpotusta. Pyrin pysähtymään kunnolla päivittäin ja siten vähentämään touhuamista ja suorittamista. Itse asiassa olen jo toista viikkoa opetellut pysähtelemistä ja hetken kuuntelemista. Ilman mitään muita tavoitteita. Se alkaa sujua jo jotenkuten ;-) Tätä täytyy kyllä yrittää pitää jokapäiväisenä tapana jatkossakin. Loman taitteessa on aina kuitenkin mahdollisuus aloittaa hieman parempi elämä :-)

Onneton variksen poikanen hukkui tuohon viereiseen lampeen. Joutui jostain syystä veden varaan ja lammelle päästyäni en enää nähnyt sitä. Ensin luulin sen selvinneen lammesta pois, mutta myöhemmin huomasin, että huonostihan siinä oli käynyt. Enkä minä sitä olisi päässyt pelastamaankaan, ihan keskellä lampea se oli :-(

Purokorento on viime viikonlopulta. Pariin otteeseen se pysähtyi syömään jotain saalistaan. Tämä kuvakulma on noista kahdesta parempi erityisesti riittävän valonsa vuoksi. En ole edes varma, olenko koskaan aikaisemmin tunnistettavasti nähnyt purokorentoa. Ohi mennen lentämässä selvästikin monestikin.

Nyt sitten vain jännittämään ja veikkaamaan, minä päivänä ukkonen jyristää :-)

Västäräkin lounashetki

Aurinko paistoi kauniisti ja se oli minulle iso kutsu lähteä liikkeelle ja kuvaamaan :-) Aurinkoisella kelillä voi hakea isoa syväterävyyttä ja silti säilyttää lyhyen suljinajan. Suomeksi sanottuna silloin voi valon suuren määrän vuoksi saada koko korennon/linnun kuvaan (suuri syväterävyys, pieni aukko, iso aukkoarvo (esim. f11)) ja silti voi pitää liiketerävyyden tarkkana (suljinaika pieni esim. 1/2000). Jos kuvista tulee valon ison määrän vuoksi liian vaaleita, voi ISO-arvoa pienentää, suljinaikaa pienentää (esim. 1/2500) tai aukkoa suurentaa (esim. f/6.4). Suosittelen kokeilemaan. Runsaassa valossa on manuaalisäädöillä todella paljon mahdollisuuksia!

Tänään pääsin todistamaan västäräkin ja korennon kohtaamista siellä kohtaamisen jälkipäässä. Korento oli jo napattu, sitä tainnutettiin ja sen siivet ja raajat karsittiin ennen saaliin viemistä poikasille

Kuvien perusteella olen päätellyt, että korento oli täpläkiiltokorento.

Kesää ja korentoja

Olen oppinut pitämään kesäsateistakin - kohtuudella :-) Luonto tykkää, pilvet ovat parhaimmillaan todella komeita ja sadesäähän on mitä parhain (teko)syy päiväunille :-)

Tällä hetkellä olen kotipihassa kovasti tyytyväinen hopeakuusiin ja laikkukirjokanukoihin. Niistä löytyy vaaleaa kesäisen tumman vihreän tasapainoksi. Terijoensalavakin näyttää auringossa vaaleat puolensa, mutta varjossa vaaleus katoaa.

Sunnuntaina kävin kuvaamassa työkaverin ihania koiranpentuja - niistä juttua hieman myöhemmin. Nyt yritän laskeutua työelämän kanssa pois stressialueelta. Intohimoisella otteella työhön on aina myös varjopuolensa.

Silkkiuikutkin ovat rakentaneet vanhan pesän raunioille uutta pesää - siitäkin myöhemmin lisää.

Ihania kesäpäiviä kaikille! Nautitaan jokaisesta kesän merkistä - myös kesäsateista :-)

Pohdintaa ja ruskohukankorento

Puolitoista viikkoa juhannukseen. Siitä alkaa sitten ainakin minun kohdallani työelämän rauhoittuminen: palaverit vähenevät ja kiire siirtyy vähitellen lomien jälkeiseen aikaan.

Eilen kävin vielä Tampereella (ei siis Helsingissä, eli melkein kuin ulkomailla konsanaan) 3PMO -tilaisuudessa. Koska useimmille tuo ei kerro vielä yhtään mitään, niin selvennän, että kyse on projektitoimistoihin liittyvästä tapahtumasta. Tämäkään ei varmaan avaa asiaa kovinkaan paljon enempää ;-). Mutta liittyy siis omaan työhöni, projektitoiminnan kehittämiseen. Oli virkistävää verkostoitua ja keskittyä alustuksien myötä pohtimaan oman työn kehittämistä edelleen.

Minulle jatkuva uuden opetteleminen ja kehittäminen on se suola. Turhaannun, jollen pääse haistelemaan uusia tuulia ja tuomaan parhaita paloja niistä omaan työhöni. On aina niin voittajaolo, kun oppii tai tekee jotain uutta. Toki silläkin on rajansa. Tässä iässä palautuminen ei tapahdu enää yhtä nopeasti kuin nuorena. Jatkuvassa uutuusähkyssä oleminen ei enää kutsu. Toisaalta tässä iässä osaamispohja on jo melko leveä, paikoin jopa syvä, joten aikaa kannattaa käyttää myös vanhan tiedon soveltamiseen eikä pelkkiin uutuusharppauksiin.

Ja toisaalta: kukin tyylillään. Erilaisia ihmisiä tarvitaan. On mahtavaa, että työyhteisöstä löytyy tyyppi, joka jaksaa jatkuvasti hypätä uudesta haasteesta uudempaan. Ja vähintään yhtä vapauttavaa on se, että löytyy joku, joka jaksaa (jopa iloisesti) tehdä rutiineja ja toistuvia tehtäviä. Ja sitten kaikkia meitä muita tuonne välille. Kunnia jokaiselle, joka viitsii, tekee ja välittää. Enkä nyt puhu vain työelämästä.

Mutta se niistä jaarituksista. Viikon vanhoja ruskohukankorennon kuvia tähän kuvitukseksi :-) Mahtavaa viikon jatkoa!

Isolampikorento ja tytönkorento

Ihan aluksi: Ulkona touhutessa sattuu ja tapahtuu. Jos vähänkään tuntuu siltä, että haavaa ei välttämättä ole saanut ihan puhtaaksi, se kannattaa näytättää ammattilaisella. Vaikka jonottaminen ensiavussa tuntuu ajan tuhlaukselta ja haava selvästi isoa pienemmältä, se kannattaa. Ymmärrän sen nyt.

Pari viikkoa sitten teloin jalkani puutarhassa (kiikkerät sandaalit, paljaat jalat ja paksuja talven törröttäjiä) ja sain horjahtaessani jalkaan ihan kohtuullisen haavan. Talven törröttäjästä jäi haavaan paloja, jotka päätin haavan puhdistamisen jälkeen itse nyhtää pinseteillä pois. Onhan se nyt jälkikäteen todettava, että omat työkalut, taidot ja hygienia eivät hyvällä yritykselläkään yllä ammattilaisen tasolle. Kovasta yrityksestä huolimatta haava tulehtui ja turposi - haavaan taisi sittenkin vielä jäädä jotain.

Kävinpä reilun viikon jälkeen työterveydessä näyttämässä jalkaani ja sain siihen antibioottikuurin. Antibioottikuuri ei tehnyt kuitenkaan ihmeitä eikä jalka osoittanut paranemisen merkkejä, hieman jopa päinvastoin. Tänä aamuna kaksi viikkoa haavan syntymisen jälkeen marssin sitten ensiapuun ja siellä jalkaa operoitiin ja putsattiin oikein kunnolla. Toivon, että jalan paraneminen alkaa vihdoin tämän kaiken jälkeen. Tuo haavaan jäänyt palanenkin olisi ollut huomattavasti helpompi poistaa heti tapaturman jälkeen kuin nyt, kun se oli jo alkanut hajoamaan...

Mutta sitten kuvia isolampikorennosta (tähän olen päätynyt) ja jostakin tarkemmin määrittelemättömästä tytönkorennosta. Kovalla tuulella lupiini piti korennon jalkojen alla paremmin kuin kivi, jolle se ensin laskeutui. Lupiini tosin huojui kovasti tuulessa ja korennot sen mukana.

Aurinkoista viikonlopun jatkoa!