Ulkona on harmaata, mutta ilo ja toiveikkuus ovat paikalla

Tähän aikaan vuodesta elämä puskee aika tiukasti. Työelämässä on ruuhkaa, kun kaikkea tehdään kuin viimeistä päivää - maailma yritetään tehdä valmiiksi yhtä monessa paikassa kuin missä työ (maailman valmiiksi saattaminen) aloitetaan alusta taas tammikuun alussa.

Aurinko piilottelee ja raskaat pilviverhot himmentävät lopunkin valon. Vielä on matkaa vuoden lyhyimpään päivään, mutta jo nyt aamut ja illat ovat pimeitä.

Taivaalta saattaa sataa jotain samaan aikaan kun lämpötila reissaa nollan molemmin puolin, jos ei ole jo päätynyt pakkaselle.

Kesälomasta on jo ikuisuus, voimavaratkin alkavat olla hieman heikossa hapessa. Lisäksi nurkan takana odottelee hyökkäysvalmiina kaiken maailman flunssa-, influenssa- ja koronapöpöt mahdollisia vatsatauteja unohtamatta. Tähän vuodenaikaan on ihan kohtalaisen haastavaa säilyttää ilo ja valo omassa elämässään.

Alla oleva kuva oli hohdokkaimpia kuvia marraskuun lopusta vuosi sitten. Nyt saan ison yskänkohtauksen, jos siirryn ulos. Lämpötilan vaihtuminen ja pienikin kropan liike käynnistävät yskän saman tien. Murtuneen kylkiluun vuoksi yritän välttää tilannetta. Tänä vuonna en ole käynyt siis kuvaamassa marraskuun loppua, mutta ehkä tämä on hyvä yleiskuva. 

Harmaata. Kylmyys tuo eksotiikkaa. Maisema näyttää erilaiselta. Kylmyys ja tuuli tuntuu luissa ihan jo kuvia katsellessa.

Harmaasta työtilanteesta huolimatta (olen siis mahdottoman työorientoitunut, vaikka yritän löytää hohtoa myös muualta) olen tänä syksynä löytänyt toivoa ja valoa jotenkin ihan sisäisesti. Tähän mennessä olen tarvinnut aina runsaasti ulkoista valoa harmauden tueksi (enkä vähättele sen merkitystä vieläkään), mutta nyt olen löytänyt ajoittain pienen sisäisen valon, joka auttaa marraskuun harmaudessa. Luotan sen auttavan minua vielä joulu- ja tammikuussakin.

Pieni sisäinen led-tuikkuni saa energiansa kohtaamisista ja mukavista ihmisistä 💖. Superisti ekstrovertit ihmiset eivät arvosta digitaalista yhteyttä ja vuorovaikutusta. Monille heistä fyysinen läsnäolo on kaikista terveysvaaroista huolimatta se ainoa oikea kohtaamisen tapa. Minä sen sijaan ilahdun kaikista välittävistä kohtaamisista. Johtuukohan se siitä, että olen kirjekauden ihmisiä? Minun nuoruudessani lehtien palstoilla etsittiin kirjekavereita. Lähetimme yläkoulussa ystäväni kanssa kirjeitä toisillemme joko kädestä käteen tai välillä ihan postitse. Ja ne kirjeet olivat pitkiä 💖.

Minusta kaikki välittävä kohtaaminen (tavasta ja tyylistä välittämättä) ovat upeita juttuja. Ne voittavat (puoli)välinpitämättömät lähikohtaamiset mennen tullen.

Toki, kun saan itseni tästä kuntoon ja kasaan, aion liikkua enemmän myös ihmisten ilmoilla. Mutta juuri nyt ja juuri tässä vajaassa, yskäisessä kunnossani olen kiitollinen siitä, etten ole lähikontaktien lisäksi vain lankapuhelimen ja kirjeiden varassa. Kehitys kehittyy välillä ihan hyväänkin suuntaan 👍.

Mahtavaa joulukuun alkua! Huomenna päästään joulukalenterien kimppuun 🎄.

Ylen pentulive hurmaa ja paikkaa marraskuun harmautta 🥰

Marraskuisen väsymyksen ja harmauden keskellä valokuvausintokin on heikossa. Koska kuvaaminen tekee minulle hyvää, päätin eräänä lauantaina lähteä ulkoiluttamaan kumpaakin kameraa. Säätiedotus lupasi kaunista puolipilvistä taivaan ja auringon vilkettä. Toisin kävi. Oli harmaata ja satoi tämän tästä.

Otin sitten pari kuvaa kuvaamaan reissuani Kanta-Hämeen syövereissä. Tässä toinen. Jos nyt unohtaa sateen ja harmauden, niin hakatut metsäaukiot ovat ihan liian tavallista katseltavaa. Minun mielialani ei tällaisista toistuvista maisemista kohene - kesälläkään.

Joskus maisema näyttää tien viereen kovasti metsäiseltä. Kun sinne puiden keskelle sitten jalkautuu sieniä etsimään, huomaa, että metsäkaistaletta on vain vaikkapa sadan metrin matka ja takana pilkottaa joskus pelto, ikävän usein hakkuualue. Joskus metsäkaistale on vain kymmenen metrin levyinen. Kun tarkoin katsoo, näkee sen läpi. Hakkuuaukeiden väliin mahtuu sellaista pari-kolmemetristä taimikkoa, joka ei näytä yhtään metsältä.

Kun tuolla ulkona ei mieli kohene, täytyy perinteiseen marraskuiseen tapaan turvautua muihin menetelmiin. Käsityövaihde ja -innostus on tänä syksynä harvinaisen myöhässä. Yle Areenasta olen kuunnellut minulle uusia, mielenkiintoisia ohjelmia. Siinä samalla voi touhuta pikkaisen jotain muutakin.

Ylen Pentulive kertoo labradorinnoutaja Akan synnytyksistä ja pentuajasta kahdeksan viikon ajan reaaliaikaisena lähetyksenä ihan kuvan kanssa. Eilen synnytettiin ja yhdeksän pentua sieltä sitten lopulta tuli. Katsoin synnytykset pienellä pikakelauksella tallenteelta. Tällaiselle koirasynnytyksiä kokemattomalle oli melkoisen upea kokemus. Tällä hetkellä on menossa lepoa ja ruokailua 💖.

Jaksamista ja iloa marraskuuhun! 

Syksy etenee - miten selvitään marraskuusta?

Lokakuu on melkein puolessa välissä ja puut ovat puolillaan värikkäitä lehtiä. Toinen puoli on jo pudonnut maahan tuulen iloisella avustuksella.

Virallinen syyskaiho ei ole vielä iskenyt, mutta hieman hitaammalla oma normaalirytmi kuitenkin kulkee. Vielä ei hämärä ahdista, sillä aurinko vierailee vielä tämän tästä. Hämärät hetket ovat oivallisia sisätouhuamisen aikoja. Voi siivota, karsia, koristella tai vain oleskella. Mikäs olisikaan parempaa hämärän hyssyn tekemistä?

Vaikka pääsiäinen kaikkine kärsimysnäytelmineen ajoittuu kevääseen, lisäisin syksyn ja syystalven hämärän tuohon samaan kärsimysnäytelmien joukkoon. Varsinaista kiirastulta, jonka yli pääsemiseen kaivataan toivoa ja valoa.

Marraskuu on minulle edelleen mysteeri. Miten sen voisi viettää positiivisesti, edes hieman nautiskellen? Onko sinulla neuvoja ja keinoja marraskuun synkkyyden nujertamiseen?

Syyskuun lopun maisema Korkeakosken maisemissa ilahduttaa vieläkin. Vaikka metsä on tiheä, eikä valon matka maan pintaan ole helppo, ainakin syyskuussa maisema oli toiveikkaan valoisa.

Kerro neuvosi marraskuun taklaamiseen tai jopa marraskuusta nauttimiseen! Eihän tuo kuukausi voi olla vain kaikkien kiusaksi suunniteltu?

Ihanaa lokakuuta marraskuuta odotellessa 🥰.

Marraskuisista keleistä laulujoutseniin

Ikuinen marraskuu - tai ainakin jotain sinnepäin - on herättänyt keskustelua. THL:n tutkimusprofessori Timo Partonen oli haastateltavana Helsingin Sanomien artikkelia varten. Artikkelin ja haastattelun pointti jäi minulta hieman hakuseen, kun törmäsin professorin lausumaan.

"Valtaosalla suomalaisista mielikuva talvesta sisältää lumen tuoman valon ja vaihtelun keskellä pimeintä vuodenaikaa. ”Tässä on se psykologinen kerros: Jos jotain asiaa odottaa, eikä se toteudu odotusten mukaisesti, se on pettymys”, Partonen myöntää.
Nyt talvi pitää sitten miettiä uudelleen, muidenkin kuin Ilmatieteen laitoksen.
”Pitää yrittää löytää hyviä asioita tästä ja tulevista talvista.”
Mikä on tutkimusprofessorin mielestä marraskuun paras puoli?
”Niin... No... Valokuvauksen kannalta voi olla ihan hyvä, jos harrastaa luontokuvausta. Ja esimerkiksi juoksua pystyy harrastamaan pitempään, samoin työmatkapyöräilyä.”

Marraskuun kelien paras puoli valokuvaaminen ja peräti luontokuvaaminen? Tässä kohtaa en enää kiinnittänyt huomiota mihinkään muuhun tuossa artikkelissa. Ihmettelin vain, että näinkö niitä asiantuntijalausuntoja oikeasti hankitaan? Joku arvostettu professori on sitä mieltä, että luontokuvaus piristää marraskuisessa säässä ja se on siinä?

Millaisia ovat olleet sinun marraskuisen (harmaata, hämärää, vihreätöntä yms.) valokuvausyritystesi saaliit? Parannetaanko niillä suomalaista mielenterveyttä?

Tässä otoksia omista marraskuisen sään valokuvauksista. Eivät niin pahoja, mutta ei näillä hämärämasennusta karkoteta. Ja parhaat kuvat ovat ne, joissa näkyy pilkahdus auringon valoa. Perimarraskuisissa keleissä aurinko ei näyttäydy, ei edes pilkahtele.

Valokuvaaminenkin tarvitsee onnistuakseen valoa :-(

Juu, tämä professorin kannanotto ärsytti ;-) Jos ei tullut jo selväksi :-)

Mutta onneksi tänään oli muutaman tunnin ajan valoisaa (vaikkakin marraskuista säätä edelleenkin). Ihan jo luonnossa käyskenteleminen teki hyvää. Hiekkatiet olivat kuin routavaurioiden jäljiltä. Hillitön sade tekee jälkensä. Tiet olivat kuoppaisia ja uraisia, muljuivat edestakaisin auton renkaiden alla.

Kevään ensimmäiset laulujoutsenet näkyivät pellolla. neljä joutsenta, niistä ainakin yksi pari. Keväiset fiilikset olivat korkealla.

Koiras havaitsi toisen koiraan olevan liian lähellä ja lähti siksi lennolle.

Kiersivät toisen koiraan kanssa lenkin, jonka jälkeen haasteeseen aloitteen tehnyt koiras palasi puolisonsa luo.

Niinkuin kurjetkin, myös laulujoutsenet tekevät paljon parisuhdettansa vahvistavia seremonioita, kuten tämän puoliuhkaavan tilanteen jälkeen.

Elinikäistä kumppanuutta <3 :-="" ihanaa="" p="">

Kuikkia ja marraskuuta

Jos ( ja kun ) on monta vuotta kulunut syksyisten suurväsymysten parissa, niin tämä vuosi on ollut huomattavan erilainen. En uskalla selittää tapahtunutta mitenkään, sillä elämä on minun selityksiäni suurempi. Minähän vain arvailen, elämä toteuttaa.

Syksyn harmauden sivuuttaminen on sujunut siirtymällä sovinnolla ja innostuksella sisäelämän projekteihin runsaan valaistuksen saattelemana :-) Elämässä on paljon asioita, joita ei halua tehdä sisätiloissa lämpöiseen ja valoisaan aikaan. Niitä juttuja voi tehdä ihan puoli-innollakin juuri nyt!

Olen raivannut vaatekaappeja ja varastoja ja päässyt eroon isosta kasasta tarpeetonta tavaraa. Se on aina yhtä vapauttavaa :-) Olen putsannut ja siistinyt siitä paikkoja, jotka ovat silmieni tielle sopivasti osuneet. Tunnollisesti ja ilman minkäänlaisia tavoitteita. Puhdistavaa :-)

Kesäisiin kuviin palaaminen tyydyttää sen verran, ettei syksyllä olekaan tarvetta lentomatkalomalle. Vietän vain lomaa ilman lentoja. hiilijalanjälkeni tykkää siitä :-)

Ja nyt sitten muutamia sekalaisia muistoja menneiltä ajoilta. Ihanaa marraskuuta - tämä on ihan ehdottomasti paras aika vuodesta tavaran karsimiseen ja muuhun siivoamiseen :-)

Ihanaa marraskuun jatkoa - ja vähemmän pirteää pohdintaa ;-)

Minulla ei ole ollut koskaan vahvaa itsetuntoa. Jälkikäteen ajateltuna olen ollut ihan kohtuullisen lahjakas lapsi ja nuori, mutta positiivisen palautteen lähes täydellinen puuttuminen ei auttanut minua käyttämään vahvuuksiani voimavaroinani.

Sen sijaan negatiivista palautettahan saavat kaikki. Minulla se oman tulkintani mukaan muodosti valtaosan saamastani palautteesta - ainakin siitä mieleen jääneestä palautteesta. En silti musertunut palautteen alla, sopeuduin vain siihen, että tällaisessa maailmassa siis eletään.

Musertuminen tuli myöhemmin, kun negatiivisen palautteen taakka kasvoi yli kestokyvyn. Ei ole montaa henkilöä, joka ylitti rajan. Muut vain vahvistivat saamaani signaalia. Tahattomat lipsahdukset, syrjinnät ja hylkäämiset pinoutuivat ja kasasta tuli kestämätön.

Nyt, tässä hetkessä, olen vahvasti jaloillani. Superherkästä (joka olen vieläkin) henkisten iskujen vastaanottajaksi kypsyminen on näillä näkymin hyvässä vaiheessa. Kovapintaista minusta ei tule koskaan. Olen myös huomannut, että avoimuus on aivan yliarvostettu juttu. Ja silti tässä lörpöttelen menneisyydestäni ja aroista kohdistani ;-) Luottamus on kuitenkin saanut aivan uudet raamit.

Googletellessani löysin tällaisen Suomi 24 -sivuston kommentin. Edistystä on tapahtunut, sillä tämä ei tuntunut edes pahalta. Olen siis vihdoin oppinut määrittelemään itseäni muutenkin kuin saamani palautteen perusteella.

Kiitän sinua, että maltat lukea ja siten kuunnella. Kiitän sinua siitä, että maltat olla arvostelematta. Arvostan sinua, koska kohtaat ihmisen ihmisenä ja löydät meitä yhdistäviä tekijöitä. Maailmanpoliittisessa tilanteessa sinunkaltaisiasi saisi olla paljon, paljon enemmän.

Ihanaa marraskuun jatkoa :-)

Marraskuun kuvausideoita

Marraskuu ei juuri ole omiaan piristämään mielialaa. Omalla karkealla tavallaan lohduttaa ajatella, että nyt ollaan valon ja värin suhteen pohjalla eikä tästä tie vie kuin ylöspäin :-) Mietin ohjelmaani seuraavia kuvausmahdollisuuksia:

• uusi lumi (kunhan se saapuu)
• jää ja riite (jos vain valoa pilkahtaa, varjoisassa ne eivät säkenöi)
• täysikuu (seuraavan kerran 25.11.)
• täysikuun aamuun osuva lasku (seuraavan kerran 26.11. Hämeenlinnassa klo 8:43, aurinko nousee klo 8:53) 
• ison kuun saa kuvattua melkein valoisalla, kun aurinko vasta tekee nousuaan - kuun valo ei ole liian kirkas palaakseen puhki ja tuohon aikaan aamusta jaksaa olla hereillä (paitsi jos on silloin töissä niinkuin minä, niin se siitä ;-) Paitsi jos luvataan hyvää keliä, voisi ottaa vuosilomapäivän...
• kosket ja liikkuva vesi - onnistuu pitkällä valotusajalla hyvin harmaallakin kelillä, vaikka valo tuo kieltämättä oman mausteensa asiaan.
• koskikarat - kyllä niitä löytyy ihan näinä päivinä ;-)

Siinä nyt joitakin suunnitelmia ensi alkuun. Mikä sinun mielestäsi on parasta kuvattavaa ja/tai katsottavaa tähän aikaan vuodesta?

Tunturipöllö Ranuan eläinpuistossa heinäkuussa 2015