Syysloman kuvia on vielä jonkin verran purkamatta. Kävimme toistamiseen Orinoron rotkolaaksossa. Tällä kertaa lumettomana aikana 😊.
Orinoron kalliot ovat minulle lujuuden, vahvuuden ja kestävyyden maamerkki. Rotko on noin 200 metriä pitkä ja jopa 20 metriä syvä. Orinoron rotkolaakso on syntynyt noin 10 000 vuotta sitten. Edellisellä kerralla vierailimme rotkolaaksossa keväällä toukokuun alussa, silloin siellä oli vielä runsaasti lunta!
Paikalla oli muitakin, vaikka vierailimme paikalla keskellä arkiviikkoa toimistoaikaan. Se hillitsi hieman valokuvaamista, mutta ei yhtään ympäristön kokemista. Upeaa oli tälläkin kertaa!
Isän tilanteesta totean vielä sen, että hyvä, ammattilainen hoito peittoaa mennen tullen toisen ikäihmisen omaishoidon määrätyn pisteen jälkeen. Vaikka puolisoiden tahtotila voisi ollakin pysyä yhdessä hamaan tappiin asti, ikääntynyt omahoitaja ei välttämättä pysty olemaan aina riittävästi avuksi ja hänen terveytensä kärsii siitä väistämättä. Joskus (ehkä useinkin) tahtotila ja oikea hyöty näiden ihmisten osalta eivät kohtaa.
Isän kohdalla laitoshoito on tehnyt melkeinpä ihmeitä. Häntä on kuunneltu, arvostettu ja tuettu. Toivon samankaltaista hoitoa ja tukea muillekin muistisairaille. Hänen kohdallaan se on merkinnyt aivan mielettömän upeaa toipumista 🥰.
Tässä ollaan äidin kanssa vierailemassa isän luona. Isä oli reippaalla tuulella 👍.