Pixie-koiran ulkoilmanautinnot ja kuivan kelin onnistunut sienireissu

Tekemättömyys ilman huonoa omaatuntoa kuuluu loman tehtävälistaan. Se on vaikeaa. Mikä tahansa oheispuuha puhdistaa omaatuntoa aivan mahdottomasti. Mutta silloin se ei enää ole tekemättömyyttä.

Pixie-koiralle tekemättömyys kuuluu osaksi ihan arkeakin. Sinne väliin aina jotain kivan tuntuista touhua hetkeksi ja sitten voi taas vain olla ja nautiskella.

Lomalla vuokramökillä Pixie nautti aivan erityisesti ulkona olemisesta. Paikkojen tutkimisesta ja tuulien haistelemisesta. Ulkona kuuluu sen mielestä haistella antaumuksellisesti ja sitten vain nautiskella jälkitilasta.

Kävin etätyöpäivän jälkeen vielä lähimetsässä rentoutumassa (sienet mielessäni ja silmäkulmassani). Tänään oli kuumaa ja hiostavaa. Vettä ei ole tullut pientä näköissadetta lukuun ottamatta ehkä pariin viikkoon. Sateet loppuivat kuin seinään, kun päädyin tilaamaan kenkienkuivaajan. En ole koskaan uskonut moisen vehkeen tarpeellisuuteen, ennen kuin loman lopulla ja työrupeaman alussa kastelin molemmat retkikenkäni toistuvasti niin perusteellisesti, ettei vanha hyvä sanomalehtipaperikuivaus enää ehtinyt riittävän kuivaan tulokseen. Tilasin siis kenkienkuivaajan ja sateet loppuivat oitis siihen.

Sateen jälkeen olen kolunnut tuttuja sienipaikkojani läpi ja kerännyt sieniä ihan mukavasti. Nyt kuitenkin uskoin kuivuuden ja kuumuuden tyssänneen sienikauden ainakin toistaiseksi. Mies onneksi kannusti lähtemään metsään, kun etätyöpäivän jälkeen levottomana mietin sopivaa touhukohdetta. Pukeuduin mahdollisimman kevyesti ja peittävästi, jottei tulisi kauhean kuuma eivätkä hyttyset pääsisi iholle asti.

Ihmeekseni sieniä oli noussut ihan kiitettävästi. Eivät ne mitään jättiläisiä olleet, mutta hyvässä keräämiskunnossa kuitenkin. 25 asteen kostea lämpö oli karkottanut kaikki 'kilpailevat' sienestäjät lähialueelta ja pääsin sienestämään ihan rauhassa. Kaupunkimetsässä on usein moni muukin samalla asialla.

Punnitsen sienisaaliin aina heti kotiin tultuani. Punnitustulos ei ole sikäli tarkka, että se sisältää sienien pitkiä varsia ja väkisin mukaan hivuttautuvia metsän tarpeitakin. Tämän kerran punnitustulos oli 1,2 kiloa, mikä tarkoittaa siivottuna sienisaaliina ehkä noin viittä litraa. Aikamoinen kuivan kelin saalis ahkeraan käytetystä lähimetsästä!

Ollaan kuumassa loppukesässä - nautitaan siitä! Loppukesän iloksi yöt viilenevät eikä kuumuus tunkeudu niin pysyvästi sisätiloihin.

Minulla on siis menossa loppukesä. Sitä seuraa henkilökohtaisessa elämässäni syyskesä, josta sitten siirrytään syksyyn. Syyskesä edellyttää jo syksyn värejä ihan isommassa määrin. Ei siis vielä nyt.

Työelämässä jaottelen vuoden vanhasta tottumuksesta kevääseen ja syksyyn. Minun työni on kauan ajoittunut kevätkauteen, joka alkaa vuoden vaihteen jälkeen ja jatkuu kesälomiin sekä syyskauteen, joka alkaa kesälomien jälkeen ja loppuu joulun aikaan.

Millaisia vuodenaikoja sinun elämässäsi on ja milloin ne alkavat ja loppuvat?

Kantarellien jäljillä (taas kerran)

Tänään työpäivän jälkeen ulkona oli 12 astetta lämmintä ja taivas oli pilvessä. Neulepusero ei tuntunut riittävän lämpimältä metsälenkille, joten puin sen päälle lisäksi kosteuden kestävän ulkoilutakin. Hyvä niin, sillä ensin tarvitsin kaiken tuon lämmön. Sitten tuli liikkuessa lämmin ja takki pääsi roikkumaan vyötärölle. Lopulta sade yllätti ja takki pääsi taas pian sateen suojaksi. Kerrankin tukka oli kuivana kotiin päästyäni. Aikaisemmilla kerroilla kuuma keli on hikoiluttanut minut = harjukiipeilijän niin, että tukkakin on kostunut hikoilusta. Tänään selvisin reissusta kuivin päin sateesta huolimatta 👍.

Kantarelleja löytyy lähimetsästä joka päivä, kiitos sateiden. Ja nehän on tietenkin kerättävä talteen ja pakastettava. Paitsi jos niitä on ihan liikaa omaan käsittelykykyyn nähden, voin tarjota niitä muutamalla läheiselle ihmiselle. Kantarellien kanssa olen tarkka. Pihi oikeastaan. Niitä tarjoan vain harvoille ja valituille.

Kantarellien kuluttajia löytyy omasta perheestäkin ihan yllin kyllin, joten pakastin täyttyy välittömän herkuttelun lisäksi.

Kuvina taas kännykkäkuvia.

Tungosta pannulla. Alussa tuoksu on hennon sitruunainen, kypsymisen edistyessä kypsemmän metsäinen. Makea.

Olen harrastanut ja keräillyt sieniä ehkä reilut viisi vuotta. Noviisi siis vielä. Aloitin suppilovahveroista ja ihmettelin kovasti, mistä niitä voisi löytää. Kysyin sienikaverilta neuvoja hyvän sienipaikan löytämiseen ja sain ystävällisiä, mutta jokseenkin hyödyttömiä neuvoja. Silloin en tiennyt vielä, että sienipaikkoja ja niiden sijainteja ei jaeta. Sittemmin olen viisastunut siinä(kin) suhteessa.

Olen karttoja tutkaillen ja metsiä läpi kävellen moneenkin kertaan opetellut sitä, mistä sieniä voi löytää. Olen tehnyt itselleni tyypillisesti todella paljon taustatyötä ja sitten olen jalkautunut todella, todella moneen paikkaan. Ehkä muutamaa sataa käveltyä maastokilometriä kohden löytyy jokin kohtuullinen sienipaikka. Ei mikään sienitaivas, mutta käveltävä kohde. Kilometrisieniä siis. Jokaista hyvää sienipaikkaa kohden talsin keskimäärin toista tuhatta tai jopa tuhansia kilometrejä. Vaihtelevaa maastoa, hyttysiä, hirvikärpäsiä, sadetta ja hellettä yms. Ei mitään helppoja askeleita siis.

Tämän tästä joku tuttu tai muu vastaava ilmoittaa minulle (kun olen heille keräämiäni sieniä ilmaiseksi toimitellut), että jos he vain tietäisivät sienipaikkani, he kävisivät keräämässä sienet ihan itse. Tässä kulkee se sienestäjän ja ei-sienestäjän välinen ymmärryksen raja 😠.

Jos minä aktiivisienestäjänä olen kävellyt mahdottomat metsämatkat ja käyttänyt niihin aikaa ison harrastuksen verran löytääkseni hyvän sienipaikan, niin MIKSI IHMEESSÄ minä kertoisin kaverille ihan tuosta vain parhaan sienipaikkani sijainnin ja löytäisin sen jälkeen sienipaikan aina tyhjäksi kerättynä? Eiväthän ne minun sienipaikkani ainakaan niin runsaita ole, että niistä riittäisi useammalle aktiivikerääjälle satoa.

Tässä kohtaa minun ja joidenkin tuttavieni logiikat eroavat toisistaan ja sitä seuraavaa keskustelua en jaksa käydä.

Ihan hyvää tekee kaikille keräilystä kiinnostuneille aloittaa harrastus ihan alusta. Niin kuin melkein kaikki muutkin tekevät. Jos haluat itsellesi kullan kalliin huippusalaisuuden, sinun pitää joko löytää se tai sitten maksaa siitä maltaita. Ilmaiskyytejä on harvoin tarjolla.

Siitä huolimatta metsät pursuavat ainakin Hämeessä kultaisista kantarelleista. Suosittelen metsään menemistä. Jos sieniä ei löydy, sielu rikastuu senkin edestä.

Kantarellikoira

Lyhyt ja heikossa valossa hetken päähän pistosta kännykällä kuvattu sieniretken loppuhuipennus. Kantarelleja löytyi vain yksi, joten se päätyi kantarelleista kovasti pitävälle koiralle. Malttoi hädin tuskin odottaa omaa vuoroaan ;-)

Tässä siis huikea kantarellisaalis.

Reseptinä oli: pilko pienemmäksi ja kuumenna pannulla, kunnes ylimääräinen neste on haihtunut.

Palat lautaselle jäähtymään.

Ja koira saa tulla syömään :-)

 

Syksyn satoa ja hirvikärpäsiä

Olen aika huono korjaamaan satoa omasta pihastamme. Luumuja on tullut popsittua ohimennen suoraan puista. Samalla tekniikalla sujui vadelmien ja karviaisten sadonkorjuu ;-) Mutta vanha viiniköynnös on tuottanut vaivihkaa sellaisen rypälemäärän, että se pisti ihan ajattelemaan.

Viiniköynnöksen lajinimike on Zilga, se kestää pohjoisen kylmät - nähtävästi aika mennen tullen. Rypäleet ovat pieniä (olisivat kuulemma suurempia, kun malttaisin ja muistaisin leikata köynnöstä) ja niissä on isoja siemeniä. Maku on kypsänä ihan kiva, mutta kivien vuoksi rypäleiden syöminen tuollaisenaan jää aika rajalliseksi. Ja nyt sitä satoa on siis enemmän kuin koskaan, vaikka satoa on monesti aikaisemminkin ollut ihan kiitettävästi.

Etsiskelin sopivia reseptejä useamman päivän. Monet resepteistä olivat mahdottoman työlään tuntuisia (ei sovi minulle, haluan käyttää aikani muuhun). Loppujen lopuksi päädyin siihen, että keräsin ensin kulhollisen ja kokeilen pieniin eriin kolmea erilaista reseptiä. Sellaista kokeilevaa kehittämistä :-)

Tähän kulhoon mahtui noin 3,5 kiloa rypäleitä. Kun marjat irrotteli tertuista, jäljelle jäi jo jonkin verran kevyempi lasti.

Tässä vielä osa kulhon sisällöstä isohkolla lasilautasella. Vähän fiinimpi asettelu muka :-)

Kaksi ensimmäistä hilloreseptiä on nyt testattu. Jäljellä on vielä viinirypälesiirapin ohje.

Googlettelin tietoa hirvikärpäsistä, kun arvoin sitä, uskallanko lähteä sienimetsään vai en. Mokomat kiusanhenget aikovat olla riesanamme vielä lokakuun puolelle asti, joten sitä ei kannata jäädä odottelemaan. Mutta pari hyvää vinkkiä keksin kuitenkin.

Ensinnäkin hirvikärpäset pitävät (kuten olen jo itsekin todennut) hien hajusta. Ei siis kannata pakata itseään tukkoon metsään mennessään, vaan pukea päälle sopivasti hengittävää vaatetta, ettei tule kova hiki touhutessa.

Toiseksikin hirvikärpäset tarvitsevat kunnolla lentääkseen (ovat silloinkin huonoja lentäjiä) vähintään kymmenisen astetta lämmintä. Viileät kelit vähentävät siis noita ikäviä läheisyyden kaipaajia huomattavasti. Tänään oli 14 astetta lämmintä ja metsät pieniä, eivät mikään hirvien kerääntymispaikkoja. Tuloksena oli vain yksi hirvikärpäskontakti. Ihanaa!

Sieniä löytyy nyt jo täällä Hämeessäkin. Aiotko sinä käydä sienimetsässä?

Metsä mielen rauhoittajana

Olen heittäytynyt mukaan kiireeseen taas aivan liian isosti. Kiirehän ei lopu koskaan itsestään. Pahimmillaan se ahdistaa, parhaimmillaan viekoittelee imullaan ja onnistumisen mahdollisuuksillaan.

Onnistumisen fiilikseen tottuu kurjan helposti. Nautinnon raja karkaa niin kuin missä tahansa addiktiossa. Hyvään oloon tarvitaan aina isompi ja isompi annos. Edessä on ennemmin tai myöhemmin vääjäämätön pettymys.

Olen suorittaja. Olen ollut sitä kauan. Suoritan muunmuassa onnistumisia ja hyvää oloa. Se (suorittaminen) toimii vain harvoin. Mutta se ei ole minullekaan mitään uutta.

Jos menen metsään sienet mielessäni, matka päätyy suorittamiseksi. Jos saan venytettyä matkani tarkoituksen nautinnolliseen kiireettömyyteen, olen jo paljon paremmissa asemissa.

Siis metsään, jossa on kaunista, paljon sammalta. Ja niitä suppilovaveroita :-)

Silmän iloa sienistä

Tällä viikolla olen nukkunut heikosti. Väsymys painaakin jaloissa ihan kunnolla. Onneksi on jo torstai :-)

Muutaman viimeisen päivän aikana puiden ja pensaiden lehdet ovat alkaneet muuttua syksyisen värisiksi. Yölämpötilat ovat laskeneet: syysvärityksen lisäksi aamuissa on ollut sumua ja usvaa.

Tämä vaihe syksystä sopii minulle vielä mainiosti. Pimeys ei ahdista ja viileyskin tuntuu melkein mukavalta. Saan ajoittaisia siivouskohtauksia, joiden jäljet eivät päätä huimaa, sillä anopin tavaroiden järjestely on edelleen kesken. Sekin tosin edistyy mielestäni ihan kiitettävää vauhtia.

Metsäretken kuvat ovat siedettäviä, kunhan niitä ei suurenna liikaa. Silmä pitää metsää paljon valoisampana kuin kamera. Näitä sieniä en kuitenkaan kerännyt :-)