Näytetään tekstit, joissa on tunniste sade. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sade. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 18. elokuuta 2021

Kuntoutusta ja sateen tuomia voimavaroja

Neljä päivää (ti-pe) ammatillisessa kuntoutuksessa ja yhtä monta matkapäivää sekä lounasistuntoa. Tuloksena flunssa, onneksi vain flunssa. Maanantaina alkaneen nuhakuumeen jäljiltä pääsin koronatestiin tiistaina ja juuri hetki sitten sain tuloksen negatiivisesta koronatestistä. Ei siis enää karanteenia - hienoa!

Kasvomaski suojaa enemmän muita kuin itseä. Sikäli voin olla ylpeä itsestäni, että muita tuli suojattua ihan täysillä. Eikä omakaan sairastuminen ollut omasta huolimattomuudesta kiinni. Kaikki voitava tuli tehtyä.

Nuhakuume on vienyt kaikki voimavarat alkuviikolta, huomenna toivon pääseväni jo hyvin remmiin mukaan. Sadetta on riittänyt, joten sää on suosinut sairastajaa 😏. Pari kuvaa sateen yllättäneeltä kuvauskeikalta. Pisarat iskeytyivät (ennen sairastumista) linssiin sateenvarjosta huolimatta. Ihan oikeita tunnelmakuvia 🥰.



Upeaa elokuun jatkoa! Vielä on monta hyvää kesä- ja syyskohdetta käymättä. Mitä suosittelisit?

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Pisaroita metsässä - huomenna otan kyllä jalustan mukaan

Olin muuten vain kameran kanssa katsastamassa, mitä metsässä tapahtuu. Hyttysiä tapahtuu ainakin ja se on hyvä, vaikkein muistanutkaan ottaa mukaan sen paremmin hattua kuin hyttyskarkotettakaan. Linnut tarvitsevat noita ikäviä hyönteisiä ja minä yritän sopeutua tilanteeseen.

Huomenna voisin lähteä metsään uudestaan, vain paremmin varustautuneena. Hatun ja hyttyskarkotteen lisäksi otan mukaan kamerajalustan ja tarvittaessa myös käsineet. Vähässä valossa metsän syövereissä kuvista tulee ehdottomasti parempia, jos kamera pysyy paikallaan...

Vaan kyllä kosteasta metsästäkin voi löytää monta kiinnostavaa juttua. Kuten pisaroita :-)