Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapasorsa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapasorsa. Näytä kaikki tekstit

tiistai 26. toukokuuta 2015

Ja TAAS niitä lapasorsia ;-)

Lapasorsia jo toisen kerran ;-) Tällä kertaa pääsin kuvaamaan hieman pidemmän aikaa, sillä ne olivat Suomenojan altaassa kuin kotonaan. Tai siis kotonaanhan ne olivatkin.

Vain yhden naaraan näin, pari koirasta souti yksinään ja vain yksi parin kanssa. Ne vähäiset kuvat, jotka sain naaraasta otettua, eivät olleet kovin nappiotoksia, joten tähän nyt sitten muutama koiraan kuva.





Pönötyskuvia tällä kertaa. Touhukuviin tuli liian lyhyt suljinaika, sillä olosuhteet olivat... monipuoliset :-)

maanantai 18. toukokuuta 2015

Halikonlahden lintupolku - osa 2

Yhdessä kosteikkoaltaassa uiskenteli lapasorsapariskunta. Komeat nokat niillä :-) Ne olivat arkoja ja lennähtivät nopeasti toiseen altaaseen.



Lapasorsia olen nähnyt kerran tai kaksi aikaisemminkin, mutta harmaasorsa oli ihan uusi tuttavuus. Jotenkin vaikuttava tuo koiraan hillityn tyylikäs asu. Kuvaaminen tapahtui välillä kirkkaassa auringon paisteessa ja välillä paksun pilven varjostamana. Valoerot olivat isot ja säätöjen kanssa sai touhuta tämän tästä.




Kyhmyjoutsenia lintupolun läheltä löytyi kaksi tai kolme paria. Yksi pari hautoi jo. Naurulokeilla oli kunnon yhdyskuntarakennetta. Todella tiiviissä porukoissa pesivät.

Kaikesta huolimatta palaan seuraavassa postauksessa Seurasaareen, jonka kuvat ovat vielä käytännössä koskemattomina koneellani.

Pohtiolammella (edit: Sääksikeskuksessa) avataan ensi perjantaina klo 16 uusi kosteikkoalue ja esteetön kosteikkotorni. Kokonaisuutta vihkimässä on mm. ministeri Pertti Salolainen. Kosteikko, kuten sääksitornikin, on avoinna koko kesän, joten sieltä löytyy yksi erinomainen pysähdyspaikka kesälomalaisille, vink, vink :-)

lauantai 20. syyskuuta 2014

Kuvankäsittelyohjelman pähkintää, haapanoita ja lapasorsia.

Ulkoiluvarusteiden lisäksi podintalistallani on myös kuvankäsittelyohjelma. Olen tähän mennessä pärjännyt hyvin ilmaisohjelmistoilla: Ensin Gimp ja raakakuvien myötä FastStone Image Viewer. Ainakin joistakin maksullisista kuvankäsittelyohjelmistoista on olemassa ilmaisia kokeiluversioita. Sellaisia pitäisi testata oikein ajan kanssa, jotta löytäisi itselleen parhaan ohjelmiston.

Vaan ammattilaisethan käyttävät useampaa kuvankäsittelyohjelmaa rinnakkain. Eri ohjelmilla rukataan hieman eri asioita. Kuinkahan hyvin sitä pärjää yhdellä ohjelmalla erityisesti raakakuvien kanssa? Jos, niin mikä olisi paras ohjelma? Ja jos kannattaa hankkia kaksi ohjelmaa, niin mitkä kaksi? Mielelläni lukisin teidän kokemuksianne eri kuvankäsittelyohjelmista ja omia suosituksianne!!!

Lintutornilla on hiljaista ja säpinää samanaikaisesti. Joutsenet lipuivat eilen järven poikki. Paikalla oli myös nokikanoja, vaikka ei yhtä paljon kuin aikaisemmin. Ja yksi yksinäinen silkkiuikku. Valo-olosuhteet olivat sellaiset, että julkaisukelpoista kuvaa en saanut silkkiuikusta, mutta näköhavainnoin kuitenkin. Silkkiuikut eivät pidä tavallisesti näin rehevistä järvistä, joten siksi niitä ei ole näkynyt järvellä aiemmin kesällä. Nyt tarvittiin selvästikin pysähdyspaikka.

Haapanoita oli järvellä melkoisen reilusti. En ole varma, onko niitä ollut järvellä jo kesällä, mutta nyt syksyn myötä niitä on jo ihan näköetäisyydellä. Lisäksi järvelle oli löytänyt tiensä joukko sinisorsia ja joitakin lapasorsia. Siellä ne lipuivat ja pyllistelivät :-) Mitään sen kummempaa ei tapahtunut...

Kuvia kannattaa klikata hieman isommiksi.