Kesän siivekkäitä ja sienestyksen iloa

Syksy jakaa mielipiteitä. Monelle kesää rakastavalle syksy on paha ja kauhistus. Silti uutta kesää ei tule ilman syksyä. 

Minä nautin syksystä - ehkä sinne lokakuun puoleen väliin asti. Sitten alkaa maistua jo liian talviselta minun makuuni. Talvi ei ole vielä toistaiseksi ole ollut minun juttuni. Silti ihailen talven kauneutta ja katson lumoutuneena muiden kuvaamia kauniita talvikuvia. Kauniita talvikuvia ei voisi katsella ilman talvia. Joten yritän sopeuttaa itseäni talviin ja talvisiin olosuhteisiin.

Vaan ei sen enempää talvesta, kun syksykin on vasta alussa. Syksyn parasta upeutta ovat värikkäät puiden lehdet ja pimeät illat. Niitä joutuu vielä odottelemaan.

Kesälomalta kaivelin kuvia, jotka ovat jääneet paitsioon kaiken muun keskellä.

Sitruunaperhonen antautuu kuvattavaksi kesällä paljon helpommin kuin keväällä. Kesällä se viipyilee kukilla. Keväällä se ei tunnu löytävän etsimäänsä ja on stressaantunut.

Karttaperhonen 💖

Ja ketoniittyperhonen. Niittyperhoset tunnistaa parhaiten siipien alapuolen kuvioista. Kannattaa siis odottaa, että ne ovat paikoillaan ja vetävät siipensä suppuun.

Tämä herkistelevä sudenkorentopari on ymmärtääkseni elokorentoja.

Kävin metsässä. Kantarelleja riittää viime päivien sateiden jälkeen ihan juhlallisesti. Tietysti niitä piti kerätä mukaan. Tulossa on melkoisen kiireinen työviikko, jonka aikana metsään ei juuri piipahdella. Siksi pienestä sateesta huolimatta tänään oli ihan täydellinen päivä käydä sienien perässä samoilemassa 🥰.

Suppilovahverot ovat vielä pieniä ja niitä on kohtuullisen vähän. Tilanne elää, täytyy käydä taas tutkimassa tilanne seuraavan hyvän vapaan hetken myötä 🥰.

Ihanaa syyskuun alkua 💖. Meillä on vielä yksi vuosilomaviikko syyskuussa. Nautinnollisia ja kauniita syyskuun päiviä sinulle 🤸‍♀️💖.

Kesä kypsyy, elämä on vallan ihanaa 🥰

Loma on ohi ja työ on alkanut. Tuntuu hyvältä. Lomaa on onneksi myös vielä jäljellä, eikä kaikkea lomailua ole tarvinnut suorittaa kerralla. 💖

Olen päässyt hyvään vaiheeseen tekemättömyyden kanssa. Luin lomani aikana neljä erittäin monisivuista kirjaa. Se on tehnyt hyvää.

Olen myös päätynyt siihen, etteivät nykyiset marketti(silmä)lasini enää palvele minua riittävästi. Siksi piti tehdä päätös optikkoajan varaamisesta (vihdoin ja viimein) toimivien lasien saamiseksi. Jännityksellä odotan uusien lasieni saapumista.

Töissä on ollut tavallaan rauhallista ja toisaalta lomarentoutumisen näkökulmasta vaativaa ja haastavaa. Iltaisin ja viikonloppuisin energia on mennyt palautumiseen. Siltikään en ole kevään kaltaisessa suoritusputkessa. Ainakaan vielä 👍.

Sitruunaperhonen kukalla.

Karttaperhonen - sekin kukalla.

Ihanaa syvän ja kypsän kesän jatkoa! 💖

Normaaleja perheitä ON olemassa - minun mielestäni

Työpäivän jälkeen lähden tavallisesti tasaamaan oloani metsälenkille sienivarusteiden kera. Lenkki on tärkeintä, mutta kyllä minä niitä sieniäkin tarkkailen ja etsin, melkein aina löytyy jotain 🥰.

Kun olen päässyt päivän työpanoksesta irti, on kulunut tavallisesti noin kaksi tuntia, jos siis jään lähimetsään. Kauemmas ei kannata arkipäivänä lähteä, sillä matka-ajat eivät juuri rentouta. Neljän, viiden välissä kun pääsee lähtemään metsään, paluu ajoittuu kuuden, seitsemän väliin. Reilu tunti puolison kanssa tv-sarjaa ja keskustelua. Siinä se ilta sitten onkin melkein taputeltu. Muutamat kotityöt ja uutisten selaamista, siinä se päivä sitten onkin. Lopulta olen aivan liian väsynyt kirjoittaakseni mitään. Ja se ei tunnu minusta mukavalta, kirjoittaminen on kuitenkin ihan ykkösjuttujani. Talven tullen tämän järjestelyn on pakko mennä muutenkin uudistukseen. Toivottavasti samalla myös parannukseen 👍.

Yläkerran eteisen matot pitää uusia. Siinä on ollut kolme identtistä pikkumattoa tilan 'omituisuuden' vuoksi. Pixie-koira on sisustanut niitä kovasti ja urakalla vuosien aikana uudestaan ja uudestaan. Nyt ne ovat kaikki alkaneet avautua keskeltä enemmän ja vähemmän. Tavallaan ihan raikas idea, että maton keskeltä näkeekin lattian, mutta ehkä niitäkin on aika uudistaa.

Jotkut tietävät aina enemmän kuin muut. Syyllistyn itse siihen todella usein ja väitän helposti ja innokkaasti 'totuuksia', joista olen melkein varma. Yritän vähentää sitä. Se on aika raivostuttavaa.

Työporukassa tuli esiin kahvihetkikeskustelussa normaali (lapsuuden) perhe. Siihen yksi kollegani totesi voimallisesti, ettei normaalia perhettä olekaan. Olen sitä pohtinut ja pyöritellyt mielessäni ja olen päätynyt siihen, että olen tästä eri mieltä.

Minusta lapsen kannalta normaali perhe on sellainen, jossa ei harrasteta väkivaltaa. Fyysistä väkivaltaa ei koskaan ja henkistäkin korkeintaan pienesti, harvoin ja vahingossa. Normaalissa perheessä lapsi saa ruokaa syödäkseen joka päivä ja hygieniastakin huolehditaan jollain kohtuullisella mittakaavalla.

Normaalissa perheessä lapsen ei tarvitse elää pelossa. Hänellä on turvallinen aikuinen lähes aina turvanaan ja tukenaan. Hänen ei tarvitse viettää öitä tai viikonloppuja ilman turvallisen aikuisen seuraa.

Normaalissa perheessä lapsen terveyteen suhtaudutaan vakavasti ja kunnioituksella. Lapsella on myös oikeus ja vapaus ilmaista itseään ja mielipiteitään. Normaalissa perheessä lapsen ei tarvitse säilyttää ikäviä salaisuuksia turvallisilta aikuisilta. Hänen ei myöskään tarvitse toimia vanhempansa uskottuna tai terapeuttina.

Normaalissa perheessä lapsella on oikeus koskemattomuuteen, olla oma autenttinen itsensä ja olla rauhassa, kun sen aika on.

Tässä ihan alkua minun normaalin perheen määritelmälleni. Normaalin perheen määritelmän ulkopuolelle jäävät ns. epänormaalit perheet, joissa olosuhteet ovat joko huomattavan paljon normaalia paremmat ja korkeammat tai huomattavan paljon heikommat. Minusta on ihan oikein sanoa, että nälässä oleminen melkein päivittäin ei ole normaalia. Tai väkivallan seuraaminen/vastaanottaminen ei sekään ole yhtään normaalia.

Minun mielestäni Suomessa on erittäin paljon normaaleja perheitä. Onneksi. Sitten on niitä muita perheitä. Ikävä kyllä.

Elämän opetuksia plus sitruunaperhonen ja kimalainen

Jos elämä jotain opettaa, se on suhteellisuudentaju. Mitä syvemmissä vesissä on joutunut selviytymään, sitä helpommilta seuraavat haasteet tuntuvat. Elämän haasteet eivät jakaudu tasaisesti ihmisten kesken, eikä niitä voi mitenkään vertailla. Tuskan määrä ei ole siis koskaan suorassa suhteessa tuskan aiheuttajan suuruuteen tai määrään. 

Henkilökohtaisesti minua nyppii se, kun joku joko olettaa tietävänsä jonkin yleisen tunnetilan, joka liittyy joihinkin tapahtumiin tai uskottelee itselleen ymmärtävänsä, miltä minusta tuntuu. Yksi haluaa selittää jonkin tilanteen aiheuttamaa tunnetilaa, kuin se muka olisi kaikille sama. Voihan se ollakin niin, mutta minä koen eri tavoin, enkä voi yhtyä yleistykseen. 

Olen ollut kovin avoin elämäni vaiheiden kanssa, mutta ikäväkseni olen huomannut sen olevan perin haitallista itseni kannalta. Aina joku jaksaa nostaa esiin pienet huomioni, joista hän tekee sen jälkeen suurta draamaa. Aika masentavaa? Yllätyksekseni netissä ei ole tullut vastaiskuja, ne ovat tulleet ihan tosielämässä. Puskista on helppo huudella? 

Oliko lomani virvoittava? Kyllä ja ei. Melkein kuukauden mittaiseen lomajaksoon sisältyi kaikkea maan ja taivaan väliltä. Ihania huippuhetkiä ja toisaalta elämän nurjia puolia. Sitähän se elämä on.

Onnellisuus ei ole mielestäni sitä, että huolia ei ole ollenkaan. Onnellisuus on hyviä perustekijöitä ja upeita hetkiä. Jokainen voi itse päättää, miten arvottaa hyvää ja huonoa elämässään. Jos elää riittävän vanhaksi, kaikki elämän perushaasteet ja -kultahetket tulevat tutuiksi. Jos elää lyhyemmän elämän, kaikkea ei tarvitse kohdata.

Rokotteesta toipumista ja julkaisemattomia perhoskuvia

Toinen koronarokote on takana ja aika vähillä oireilla olen selvinnyt. Ensimmäisenä rokotteen jälkeisenä päivänä piti ottaa pitkät päikkärit ylimääräisen väsymyksen tasaamiseksi. Tänään toisena päivänä tuli päivällä väsymys, mutta siitä selvittiin ilman päikkyjä. Pientä särkylääkkeellä taintunutta päänsärkyä on ollut käsivarren kivun lisäksi. Nyt voinee jo liputtaa arkeen selviytymisen puolesta 👍.

Linnut laulavat vähemmän. Kaupunki niitti kukkakedot matalaksi (se niistä perhosista). Kuuma ilma rajoittaa ulkoilmaharrasteita. Sisällä ollaan selvitty hyvien tuuletussysteemien ansiosta.

Sään kommentointi tuntuu olevan trolliherkkää puuhaa. Sanot niin tai näin, niin heti on parvi trolleja lyttäämässä sinut sinne ihan pimeimpään paikkaan. Sama porukka toteuttaa lyttäysmetodiaan todennäköisesti ihan mihin tahansa muuhunkin mielipiteen osoittamiseen. En siis jatka sään käsittelemistä tämän enempää 🤭.

Löysin toukokuun lopun kuvista julkaisemattomia perhoskuvia. Laitanpa ne näytille nyt saman tien.

Alkukesän karttaperhonen(pieni-keskikokoinen, 28-40 mm) näyttää tältä. Toisen sukupolven karttaperhosella loppukesästä värit vaihtuvat jotakuinkin päikseen.

Lanttuperhonen (keskikokoinen, 35-47 mm) himmeillä värityksillä.

Kangasperhonen, toiselta nimeltään vihernopsasiipi on pieni (20-26 mm) perhonen. Aikaisen kevään ja kesän perhonen.

Auroraperhonen (pieni-keskikokoinen 31-50 mm) on vilkas kuin mikä. Sitä on tavallista vaikeampaa saada kuvattua. Näissä kuvissa oranssikärkinen koiras.

Tästä eteenpäin keskikesän perhosia.

Metsänokiperhonen on nyt todella aktiivinen ja vilkas.

Sitruunaperhoset ovat nyt helpommin kuvattavia kuin aikaisin keväällä.

Tämä on tulkintani mukaan ketohopeatäplä.

Amiraali kävi jo hämärässä perhosbaarissa, mutta kuvat ovat suhruja. Sinisiipienkin kuvaaminen on vasta alussa.

Ihanaa perhosaikaa!

Torronsuon siivekkäitä

Yritän muistaa omilla retkilläni kulkea äänettömästi, välillä pysähtyä ja kuunnella. Yritän olla pelästyttämättä eläimiä lähestymiselläni - ja aina välillä teen niin kuitenkin. Tänäänkin kuljin ihan harkiten mahdollisimman äänettömästi ja niin hyppäsi kuitenkin valkoinen häntä pystyyn puiden seassa - sinne meni ;-)

Luonnon äänten kuunteleminen rauhoittaa minua suunnattomasti. Siksi suositut retkeilypaikat eivät selvästikään ole minun juttuni ainakaan sesonkiaikoina. Nyt lomaviikon aikana osoittautui, että moni paikka tulvii kävijöitä toukokuun arkipäivinäkin. Tyydyn yhä suuremmalla ilolla omiin pieniin polkuihini, missä luonnon ääniä voi kuunnella ihan rauhassa.

Samalla luonnon äänimaailmasta tekee havaintoja, jotka jäisivät muuten tekemättä :-)

Torronsuolla västäräkki oli vakiovieras niin suolla kuin maaosuudellakin. Ei ollut paikkaa, mihin se ei olisi ilmestynyt :-)

Valkovuokot olivat reitin maaosuudella parhaimmillaan ja ne kutsuivat perhosia luokseen - tässä asialla nokkosperhonen.

Sitruunaperhosia liihotteli suuntaan ja toiseen. Joskus ne jopa pysähtyivät kuvattavaan paikkaan :-) Naarasperhosen siivet ovat tällaiset vihertävän vaaleat, usein päältä vielä vaaleammat. Koirailla on (taaskin) tuo komeampi ja näyttävämpi sitruunankeltainen siipien väri.

Kangasperhosia olen nähnyt vasta ihan viime aikoina - lempiperhosiani :-)

Tässä naaraspuolinen sitruunaperhonen on löytänyt valkovuokkotarjoilun.

Neitoperhonen pysähtyi pitkoksille levähtämään ja keräämään lämpöä hetkeksi. Odottelin sen takana ja annoin sille aikaa levätä, ennen kuin jatkoin matkaani.

Ja sitruunaperhonen ihan reissun viimeisillä metreillä ennen pysäköintipaikkaa :-)

Lomaviikko on mennyt, mutta vielä on viikonloppu aikaa levätä ja imeä itseensä luontokokemuksia tulevaa viikkoa varten :-) Mahtavaa viikonloppua ja lämpimät äitienpäiväonnittelut kaikille äideille, varaäideille, bonusäideille ja muille äidin roolissa toimiville :-)

Kiireestä palautuminen tökkii, vastapainoksi kesän perhosia :-)

Pitkähkön työpuristuksen jälkeen kuvittelin nukkuvani kuin tukki tämän viikonlopun. Siinä ei kuitenkaan käynyt ihan niin. Nukuin levottomasti ja heräilin miettimään tämän projektin alta jäädytettyjä työrupeamia, jotka odottavat listalla tekemistään. Mietin niitä unissakin.

Kierrokset ja ylivireystila olivat jääneet päälle purkamisponnisteluista huolimatta. Kahden yön huuhailun jälkeen tänään piti oikein panautua tilanteeseen, jottei tästä huonosta nukkumisesta tule tapaa. Minulla käy välillä niin.

Minun on selvästikin hyvä kohdata oikein kunnolla seuraavan ja sitä seuraavan viikon työt kalenterista ihan lähituntumalla, vaikka onkin viikonloppu. Saan itselleni tilanteesta kokonaiskuvan ja pääsen suunnittelemaan, mitä teen ja milloin. Ja myös sen, mitä kannattaa sittenkin lykätä ensi vuoden puolelle. Läpikäynti antaa jonkinlaista parempaa hallinnan tunnetta.

Varasin myös kalenteriin lisää omia työvarauksia, ihan itseäni muistuttaakseni ja aikaa varatakseni.

Luin myös, että 20 minuutin hyvä rentoutuminen vastaa neljää tuntia nukkumista. Lopen väsyneenä laitoin iltapäivällä kellon herättämään puolen tunnin päähän ja antauduin mielen ja kehon rentouttamiselle. Mieli tuppaa aina löytämään hyviä pohdinnan aiheita ja sitä saa pitää kurissa ihan jatkuvasti. Mutta vähitellen rentoutuminen syveni ja ehdin hetkeksi jopa nukahtaa. Tuo uni ei vielä haittaa yöunia, mutta koko rentoutumissessio auttoi palautumaan ihan merkittävästi.

Päivä oli harmaatakin harmaampi jo ennen räntäsateen alkamista. Päätimme koiran kanssa lähteä hupsuttelemaan läheiselle tyhjälle pysäköintialueelle. Irroitin perillä koiran hihnan ja juoksu alkoi :-) Juostiin ja touhuttiin perätysten ja ainakin minä nauroin katketakseni :-)

Välillä kyykistyin hetkeksi ja huutelin koiraa, joka säntäsi luokse yli-innokas ilme naamallaan. Säntäsi ihan vierestä ohi ja haastoi taas leikkimään.

Nyt täytyy muistaa pitää pieniä rentoutumishetkiä itsensä kanssa ja muistuttaa itseään siitä, että tulevat työt ovat kyllä ihan hyvin hanskassa. Jospa ensi yö sujuisi sikeämmin ja rauhallisemmin :-)

Harmaiden ja sateisten päivien kannustamana olen palannut kesän valokuvien pariin. Ensin toukokuinen sitruunaperhonen askaroimassa mustikan kukkien kimpussa.

Sitten toukokuisessa puolukkametsässä vihreä kangasperhonen.

Upeaa alkavaa viikkoa! Jaksetaan kaikesta hämärästä huolimatta!

Kevään kevyet siivekkäät

Kevään siivekkäitä on liikkeellä paljon. Perhosrintamalla olen nähnyt koivutyttöperhosen (ei kuvaa), sitruunaperhosen ja nokkosperhosen. Itse asiassa useammankin :-) Kimalaiset vaeltavat levottomina ja kiihkeinä ja sitten oli tämä ennen tuntematon tunnusraitayökkönen.

Uusi perhoskavalkadi

Sitruunaperhoset ovat taas täällä! Väriyhdistelmä rantakukan kaverina on ilahduttava :-)

Lanttuperhosia pörrää aivan mahdottoman paljon! Hiekkakentällä ne etsivät maasta vettä ja mineraaleja (näin olen ymmärtänyt). Niitä parveili melkoisesti...

Melkein törmäsin vielä yhteen haapaperhoseen, EDIT: 22.7.2018 häiveperhoseen joka myös etsi kävelytieltä kosteaa kohtaa veden ja mineraalien imemistä varten. Onnellinen minä, monta upeaa kohtaamista :-)