Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maarianhamina. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maarianhamina. Näytä kaikki tekstit

maanantai 23. maaliskuuta 2020

Suosittelen: Reitti Järsöhön

Lähdimme ajelemaan ensimmäisen kerran Järsöhön päin eli Maarianhaminasta suoraan etelään illan täytenumeroksi. Aikaa oli vielä ja päätimme katsoa jonkin näppärän matkan päässä olevan kartalla mielenkiintoisen kohteen: Järsö.

Reitti osoittautui vähintään niin viehättäväksi kuin toivoimmekin. Vaikeutena oli saada autoa pysäköityä tai edes pysäytettyä herkullisten näkymien äärelle. Menomatkalla jouduimme jättämään tuon punaisella ympyrällä merkityn kohteen luona nojailleen harmaahaikaran yksikseen, sillä pysähtymismahdollisuuksia ei vain ollut.

Takaisin tullessamme jäin autosta kapean tieosuuden päätyttyä ja suuntasin kameran kanssa  lähemmäs merta. Jos silloin huomasin, että harmaahaikaroita oli monta. Ei enää siellä, mihin jätimme yksinäisen kököttelijän menomatkalla odottelemaan meitä, mutta siellä täällä ihan siinä lähellä. Ja mikä parasta, tuosta merkitystä kohdasta löytyi sitten pysäköintipaikkakin (vaikkei tietenkään merkitty).


Harmaahaikara on varovainen ja lähtee heti hermostuttuaan lentoon ja vaihtaa paikkaa. Onneksi se hermostuu usein kohtuuajassa uudelleen ja lähtee taas lentoon etsiäkseen taas uuden paikan. Kun siis hyvän paikan löydettyään malttaa odottaa, niin ainakin tuosta massasta useampi palasi liihottelemaan ja laskeutumaan tuohon lähelle yhä uudestaan. Silloin pääsi kuvaamaan :-)





Kököttelivät välillä jopa neljän linnun porukoissa milloin luodolla, milloin saaren tai mantereen (vaikkei Ahvenanmaasta voi oikein niin sanoa) rannassa. Ohi lenteli merikotkakin, mutta siitä en saanut kuvaa. Kyhmyjoutsenpariskuntia majaili lähellä myös useampi. Olin täydellisessä endorfiiniryöpyssä :-)

Lähtöpäivänä meille jäi niin ikään hieman aikaa tapettavaksi ja päädyimme käväisemään tuolla uudestaan. Nyt pysäköintipaikka olikin jo tuttu paikka :-)

Sää oli niukasti sateinen, joten emme jääneet kovasti odottelemaan. Pienen saaren rannassa lepäilevä merihanhipari sulatti sydämeni - ei ole mitään tavallista nähtävää sekään minulle. Muutaman kuvan räpsin, ennen kuin palasin takaisin autoon sateen suojaan.



Matkaa Maarianhaminan keskustasta tähän lintuparatiisiin on noin 5 kilometriä.

Ihanaa alkanutta keväistä viikkoa!