Olen vanhojen valokuvien äärellä. Käyn läpi valokuvia isovanhempieni ajoilta omaan nuoruuteeni. Näen suurimman osan kuvista nyt ensimmäistä kertaa koskaan - ainakin muistaakseni. Kahtena iltana olen kahlannut kuvia läpi. Välillä nauran ja hihittelen. Toisinaan ihmettelen ymmyrkäisenä. Jo aikaisemmin Satu-serkun kanssa juteltuani isän puolen suvun kokonaisuus alkoi hahmottua. Olin ennen sitä ihan pihalla kaikesta. Olen vieläkin. Nyt lisänä on tullut äidin suvun valokuvat, joita hahmottelen tukenani äidin puolen serkkuni Johanna.
Onneksi olen elänyt näin kauan. Nyt pääsen näkemään ja hahmottelemaan lapsuuden perhettäni uudella tavalla.
Löysin myös kuvia itsestäni. Ne olivat toki kaikki tuttuja. Tähän liitän kuvan lapsuuden ja nuoruuden ajan balettiharrastuksestani. Ensi baletin esitteli minulle mummini Vieno, isäni äiti. Pienen vastaan pyristelyn jälkeen oma äitinikin päätti pistää minut harrastamaan balettia. En ole vieläkään varma, pidinkö siitä oikeastaan koskaan.
Tämä kuva liittyy johonkin balettikoulun vuosiesityksistä. Olimme jalokiviä (en yhtään muista baletin nimeä, palaan siihen, jos jossain vaiheessa löydän jostain kätköistä tämän esityksen arvostelun). Minä olin safiiri. Meidän kolmen tytön esityksemme lämmitti melkoisen harjoittelun jälkeen suitsuttavat arvostelut paikallisessa sanomalehdessä. Silloin äitikin oli tyytyväinen minuun.
Minä olen tuossa keskellä, kuten kaikki heti huomaavat 👍. Kuva on sikälikin harvinainen, etten muista kovinkaan montaa kuvaa itsestäni (lapsuudessa siis), joissa olisin hymyillyt rennosti ja aidosti. Toisaalta olen ollut aina kovin esiintymisintoinen, joten siinä mielessä syttyminen ihan ulkopuolisen ottamaan kuvaan ei ole tavatonta.
Antoisaa syysviikon loppua sinulle! Ihan kohta siirrytään talviaikaan. Aamulla päästään nukkumaan tunnin verran aikaisempaa pitempään, mutta vastineeksi ilta pimentyy tuntia entistä aikaisemmin.
Jaksamista ja ilon tuiketta alkavaan loppusyksyyn! Nyt kaiken sen kimppuun, mihin valoisalla kelillä ei malttanut ryhtyä 💖