Aloitan työpäiväni rauhallisesti. Katson ensin sähköpostista tilannetiedot, vastaan kiireisimpiin viesteihin ja sitten katson intranetistä talon kuulumiset. Samalla juon kupin lämmintä teetä ja istun kahvitilan lepotuolilla rennosti ja nautiskellen. Välillä tarkistan kalenterista päivän kulun, jottei tule yllätyksiä ja sitten jatkan intranetin uutisten kanssa.
Aikaa kuluu ehkä viisi tai kymmenen minuuttia lisää entiseen, mutta minä olen tuon jälkeen keskittynyt ja orientoitunut. Päivän kulku on selvä ja olo tuntuu miellyttävältä.
Päivän päätteeksi en lähde heti viimeisen työtehtävän jälkeen juoksemaan hullun lailla junalle, kuten tapanani oli aikaisemmin tehdä. Nykyään lähden kotiin myöhemmällä junalla. Nyt minulla jää aikaa paketoida mennyt päivä, katsoa seuraavan parin seuraavan päivän nuotit ja tehdä tarvittavat lisävaraukset omaan ja muiden kalentereihin - myös kokouksiin valmistautumista varten. Aikaa kuluu vähän, mutta energiatasoni asettuu lähelle normaalia ja kiire katoaa.
Varaan kotimatkalle huomattavasti entistä enemmän aikaa. En purjehdi viime tingassa Pasilaan jonottamaan junaani, vaan lähden aikaisemmin ja suuntaan suoraan Helsingin päärautatieasemalle. Junani odottelee jo siellä, jos aikataulut pitävät ja pääsen istumaan ajoissa paikoilleni. Odotusaika jää olemattomaksi ja yhtenäinen, rauhallinen lepoaika junassa ehjäksi, rentouttavaksi, toki myös aiempaa pitemmäksi.
Kotiaika toimistopäivinä työpäivän jälkeen jää entistä lyhyemmäksi, mutta olen rauhallinen ja rento jo kotiin saapuessani. Vastapainona etätyössä ollessani päivä on yleensä purkissa jo puoli viideltä (kun muuten olisin kotona vasta puoli seitsemältä) ja tällöin aikaa jää mukavasti omillekin aktiviteeteille.
Rauhallinen ja kiireetön olo päivän molemmissa päissä tekee ainakin minulle aivan ehdottoman hyvää. Olen kiireiset vuosikymmenet juossut ja kiirehtinyt kovasti paikasta paikkaan. Aivan kiireetöntä elämä ei (onneksi) nytkään ole. Mutta tämän elämänvaiheen suoloista yksi parhaista on kiireettömien, läsnäolemista pursuavien hetkien löytäminen. Aika aikaansa kutakin :-)
Valokuvaamisen kanssa olen myös pyrkinyt pois suorittamisesta. Hyvä retki voi olla sellainenkin, josta ei tule yhtään kuvaa, mutta rauhoittavia ja virkistäviä luontoelämyksiä senkin edestä. Joskus alkuperäinen kuvaussuunnitelma ei toteudu ollenkaan ja siinä joutessaan kuvaa kaikkea muuta liikkuvaa ;-) Vaikkei noita kuvia osaa aina heti retken jälkeen arvostaakaan, myöhemmin niistä voi löytyä tunteellisia helmiä. Ja vain siksi, että on malttanut jäädä paikalle ja tyytyä tarkkailemaan sitä, mitä ympärillä tapahtuu.
Erään kesäkuun kottaraiskuvat kuuluvat tähän sarjaan. Parvessa oli aikuisia ja nuoria kottaraisia. Osa nuorisosta oli ns. uusavuttomia. Ravintoa vaadittiin nokka vääränä ;-)
Nuorison edustaja ihmettelee, mistä sitä ruokaa tulisi.
Vanhempi yrittää pysyä taustalla, kauempana.
En muista, miksi aikuiselle tuli tarve karjua.
Mutta nuorison edustaja karjui lisää ruokaa.
Kevättä odotellessa - ihanaa viikonlopun jatkoa :-)